Valion hanke ostaa tukkukauppaa harjoittava Heinon Tukku joutuu Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) jatkosyyniin . Virasto ilmoittaa, että alustavassa tarkastelussa on noussut esiin kilpailuhuolia, joiden takia se pitää tarpeellisena jatkaa yrityskaupan kilpailuvaikutusten selvittämistä.
Virasto voi jatkokäsittelyssä hyväksyä kaupan, asettaa sille ehtoja tai esittää, että markkinaoikeus kieltää kaupan.
Valio sanoo tiedotteessaan luottavansa kaupan toteutuvan, koska Valion ja Heinon Tukun toiminnot eivät ole päällekkäisiä vaan täydentävät toisiaan.
Kauppaa tutkiessaan KKV on kuullut kilpailijoita, asiakkaita ja tavarantoimittajia. Esille on noussut erityisesti huolia siitä, miten kilpailijoiden arkaluontoisia tietoja voi siirtyä yrityskaupan kautta syntyvälle yritykselle.
Heinon Tukku on päivittäistavaroiden tukkukauppa, jonka pääasiallisia asiakkaita ovat hotellit, kahvilat, catering-palvelut, ravintolat, huoltoasemat, kioskit sekä julkiset suurkeittiöt. Heinon Tukku aloitti toimintansa vuonna 1899 Helsingin Kauppatorin myyntikojuna.
Heinon Tukkua oltiin vuonna 2019 myymässä Keskolle, mutta kauppa kaatui tuolloin Kilpailu- ja kuluttajaviraston kielteiseen kantaan. Yhdistyminen olisi KKV:n selvitysten mukaan johtanut määräävään markkina-asemaan yleistukkujen markkinoilla ja siten kilpailun olennaiseen vähentymiseen.