Päivi Anttikoski on nimitetty SOK:lle markkinoinnista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi

Anttikoski kertoi viime viikolla jättävänsä tehtävänsä valtioneuvoston viestintäjohtajana. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

STT

Päivi Anttikoski on nimitetty SOK:lle johtajaksi ja konsernijohtoryhmän jäseneksi, SOK kertoo. Anttikosken vastuulla on jatkossa S-ryhmän markkinointi, viestintä ja vastuullisuus.

– Päivi Anttikoskella on laajaa yhteiskunnallista kokemusta niin mediasta kuin poliittisesta päätöksenteosta. Uskon hänen tuovan meille uutta osaamista ennen kaikkea vaikuttamistyöhömme ja vuoropuheluun sidosryhmien kanssa, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook sanoo tiedotteessa.

– Toinen tärkeä tulevaisuuden kehityskohteemme liittyy S-ryhmän oman median sisällölliseen ja kaupalliseen uudistamiseen, Krook jatkaa.

Anttikoski kertoi viime viikolla jättävänsä tehtävänsä valtioneuvoston viestintäjohtajana. Hän kertoi tuolloin, että syksyllä on edessä uusi talo, mutta ei yksilöinyt vielä suunnitelmiaan tarkemmin.

Ennen valtioneuvoston viestintäjohtajan virkaa Anttikoski teki pitkän uran MTV:llä ja Helsingin Sanomissa.

Anttikoski aloittaa uudessa tehtävässään karenssiajan päätyttyä, 16. lokakuuta, SOK kertoo.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut