Turku maalaa sateenkaaren värit Aurajoen ylittävälle sillalle – kaupunki joutui poistamaan aiemmin sateenkaarisuojatien

Sateenkaarisuojatie poistettiin poliisin pyynnöstä. Kuva otettu 8. kesäkuuta. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Turku maalaa sateenkaaren värit Aurajoen ylittävälle Teatterisillalle korostamaan kaupungin arvoja suvaitsevaisuudesta ja vastuullisuudesta. Sateenkaari maalataan kesäkuun aikana, ja se on paikallaan elokuun loppuun.

Sateenkaari tehdään Teatterisillan pinnassa olevaan taideteokseen, jonka on suunnitellut turkulainen kuvataitelija Jan-Erik Andersson. Andersson suunnittelee sateenkaaren nyt teokseensa koko sillan mitalle. Sateenkaari on tarkoitus spreijata siltaan yhdessä nuorten turkulaisten graffititaiteilijoiden kanssa.

Turkuun maalattiin sateenkaarisuojatie kaupunginteatterin eteen Itäiselle Rantakadulle teatterin aloitteesta kesäkuussa. Sateenkaaren väreillä teatteri ja kaupunki halusivat omien sanojensa mukaan viestiä ennakkoluulottomuutta, suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa sekä tukivat seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuutta.

Sateenkaarisuojatie poistettiin poliisin pyynnöstä. Poliisin tulkinta oli, että suojatie oli tieliikennelain vastainen.

Kaupungin tulkinnan mukaan sateenkaarisuojatiemaalaus ei ollut tieliikennelain mukainen ajoratamaalaus, vaan vertautui esimerkiksi sähköautojen latauspaikkojen vihreään väriin.

Kommentoi

Mainos: Länsi-Uusimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut