Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.
Lämpötilat jälleen 30 asteen tuntumassa, kunnon sateita joudutaan vielä odottamaan
Sää jatkuu maanantaina erittäin lämpimänä. Lapissa ja maan keskiosassa lämpötila saattaa nousta jälleen 30–32 asteeseen. Maan eteläosaan on luvassa vain hieman miedompaa hellettä eli 26–30 asteen lämpötiloja, kertoo Ilmatieteen laitos.
Kuivuuteen on tällä viikolla tulossa pientä helpotusta. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomeen on tulossa säärintama, joka tuo mukanaan kuuroluontoisia sateita. Lappiin on Ilmatieteen laitoksen mukaan tulossa torstaina voimakkaampia sadekuuroja ja ukkosta.
Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa metsäpalojen vaara on kuivuuden vuoksi erittäin suuri. Maanantain ja tiistain välisenä yönä erittäin suuren metsäpalovaaran alue laajenee useisiin muihin maakuntiin maan länsi- ja eteläosissa.
Kurikassa palaa useita rakennuksia, asukkaat pelastettiin viime hetkellä
Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa on syttynyt suuri tulipalo. Pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan tulessa on ainakin kaksi ulkorakennusta sekä asuinrakennus, joiden kaikkien uskotaan palavan maan tasalle.
Talossa oli kaksi asukasta, jotka ohikulkija pelasti viime hetkellä. Palomestarin mukaan ilmeisesti ainakin toinen asukkaista sai palovammoja.
Sammutustöiden uskotaan kestävän puolillepäivin. Leviämisvaaraa ei ole, palomestari kertoo.
Sievissä hukkui nuori mies
Pohjois-Pohjanmaalla Sievissä hukkui sunnuntai-iltana nuori mies. Poliisin mukaan Jokilaakson pelastuslaitos sai illalla kello yhdeksän jälkeen hälytyksen Sievin Asemakylän soramontulle, jossa ihmisen kerrottiin painuneen pinnan alle.
Pelastuslaitos aloitti heti paikalla saavuttuaan pintapelastuksen, ja sukeltajat löysivät pinnan alle painuneen miehen. Mies kuitenkin kuoli tapahtumapaikalla elvytyksestä huolimatta, poliisin tiedotteessa kerrotaan.
Käräjäoikeuden on määrä antaa päätös Rajavartiolaitoksen auton alla räjähtäneestä pommista - toinen syytetyistä on kuollut
Lapin käräjäoikeuden on määrä antaa tänään tuomio Torniossa viime elokuussa tapahtuneesta räjähdyksestä. Asuinalueella räjähtänyt, Rajavartiolaitoksen tunnuksettomaan vuokra-autoon kiinnitetty pommi vahingoitti pakettiautoa, mutta ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Syyttäjä vaatii 21-vuotiaalle miehelle vähintään vuoden ja enintään vuoden ja neljän kuukauden ehdotonta vankeutta tuhotyöstä ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Alle kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdollisena.
Räjähteen hankkimisesta, autoon kiinnittämisestä ja tulilangan sytyttämisestä syytettiin 39-vuotiasta miestä, joka kuitenkin kuoli syytteiden nostamisen jälkeen. Käräjäoikeus ei anna tuomiota hänen tekemisistään.
Kaikkien aikojen vilkkain vuosineljännes pörssilistautumisissa
Huhti-kesäkuu oli Helsingin pörssissä kaikkien aikojen vilkkain vuosineljännes listautumisissa, kertoo pörssioperaattori OMX Helsinki. Listautuneiden yhtiöiden pörssikurssit ovat kehittyneet pääosin myönteisesti.
OMX Helsingin toimitusjohtajan Henrik Husmanin mukaan taustalla ovat erittäin hyvät talousnäkymät monilla toimialoilla. Niiden myötä on paljon yrityksiä, jotka ovat päättäneet investoida kasvuunsa listautumalla pörssiin.
Trooppinen Elsa-myrsky runtelee Karibiaa - ainakin kolme kuollut
Karibialla ainakin kolme ihmistä on kuollut trooppisen Elsa-myrskyn seurauksena, kertovat viranomaiset. Uutistoimisto AFP kertoo, että kaksi kuolemaa vahvistettiin Dominikaanisessa tasavallassa ja yksi Saint Lucian saarella.
Kuubassa on varauduttu myrskyyn laajoilla evakuoinneilla. Asiasta kertoo muun muassa valtiojohtoinen Radio Havana Cuba.
Suomen aikaa varhain maanantaina myrsky oli yhdysvaltalaisen NBC-kanavan mukaan saapumassa Kuubaan. Sen on ennustettu saapuvan Yhdysvaltain Floridaan tiistaina.
Löfvenin hallitustunnusteluista odotetaan tuloksia
Ruotsissa odotetaan tänään tuloksia sosiaalidemokraattien Stefan Löfvenin hallitustunnusteluista. Löfvenin hallitus kaatui toissa viikolla valtiopäivien epäluottamukseen, mutta hän sai torstaina tehtäväkseen yrittää muodostaa uuden hallituksen.
Jos puhemies Andreas Norlén katsoo, että Löfvenillä on edellytykset muodostaa hallitus, äänestetään siitä valtiopäivillä keskiviikkona.
Löfven saattaa saada kokoon riittävän tuen hallituksen muodostamiseksi, mutta syksyllä edessä on uusi kompastuskivi, kun hänen pitäisi saada budjettinsa hyväksytyksi.
Golffari Matilda Castren sijoittui toiseksi LPGA-turnauksessa
Suomalaisgolffari Matilda Castren on sijoittunut toiseksi Yhdysvaltain Texasissa pelattavassa naisten LPGA-turnauksessa.
Castrenin kierrosten yhteistulos oli 269 eli 15 alle parin. Turnauksen voittanut Etelä-Korean Ko Jin-young onnistui käyttämään kierroksillaan yhden lyönnin Castrenia vähemmän. Hänen yhteistuloksensa oli 268 eli 16 alle parin.
Turnauksen palkintoarvo on 1,5 miljoonaa dollaria.
Castren voitti ensimmäisen LPGA-turnauksensa kolme viikkoa sitten.