Tutkijat: Rakennusten ilmanvaihdossa on unohdettu tartuntojen ehkäisy
Rakennusten ilmanvaihdossa ja suunnittelussa pitää tiedemaailman mukaan muistaa myös hengitystieinfektioiden torjunta. Tutkijoiden vetoomusta on siivittänyt koronavirus, jonka on todettu leviävän myös aerosolitartuntana.
Science-tiedelehdessä julkaistun vetoomuksen on allekirjoittanut liki 40 tutkijaa eri maista. Heidän mukaansa ilmanvaihdon vaatimuksissa on keskitytty kemiallisiin ja kiinteisiin epäpuhtauksiin sekä aistittavaan ilmanlaatuun, mutta ilmavälitteiset tartunnat ovat jääneet ilman huomiota.
Toiveet akkumetalleista tuovat uusia malminetsijöitä Lappiin
Akuissa tarvittavia metalleja etsivät yritykset haluavat etsiä akkumalmeja uusilta alueilta. Malminetsintäyritysten määrä kasvoi viime vuonna kolmanneksella ja entistä suuremmat yritykset kiinnostuvat Suomen malmivaroista. Viidesosa Lapin pinta-alasta on varattu tai haettu varaukseen malminetsintää varten.
Tutkijan mukaan laajat varausalueet hämmentävät ja ärsyttävät paikallisia etenkin Etelä-Suomessa. Malminetsijät pyrkivät vuoropuheluun paikallisten kanssa.
Vegaanijäätelöiden myynti on kasvanut
Vegaanisten jäätelöiden myynti on kasvanut viime vuosina Keskon ja S-ryhmän kaupoissa.
Kesäkuun vegaanijäätelömyynti Keskon kaupoissa on ollut kaksinkertainen viime vuoden kesäkuuhun verrattuna. S-ryhmän kaupoissa vastaava kasvu on ollut 20 prosenttia.
Molemmissa kaupoissa vegaanisten jäätelötuotteiden osuus myynnistä, mukaan luettuna mehujäät ja sorbetit, on jo yli 10 prosenttia. Esimerkiksi Keskon kaupoissa vegaanijäätelöiden osuus myynnistä oli vielä vuoden 2019 alussa noin neljä prosenttia.
Kunnallisala: Kansalaisten luottamus päättäjiin on vahvistunut
Enemmistö suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan ja valtakunnan päättäjiin, ilmenee KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Luottamus oman maakunnan ja EU:n päättäjiin on heikompaa.
Luottamus on vahvistunut tutkimuksen mukaan selvästi keväästä 2017. Voimakkaimmin luottamus on kasvanut valtakunnallisiin päättäjiin.
Haastatteluja tehtiin yhteensä 1 027. Tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Kysely: Yrittäjät suhtautuvat palkkojen julkisuuteen huomattavasti palkansaajia kriittisemmin
Yrittäjät suhtautuvat huomattavasti palkansaajia kriittisemmin palkkatietojen avoimuuteen, ilmenee Suomen Yrittäjien teettämistä kyselyistä.
Kyselyissä tuhannelta yrittäjältä ja tuhannelta palkansaajalta tiedusteltiin, tulisiko työntekijöiden palkkojen olla työyhteisössä kaikkien tiedossa. Pk-yrittäjistä valtaosa vastusti ajatusta. Palkansaajapuolella kannat jakautuivat lähes tasan myönteisesti ja kielteisesti suhtautuvien kesken.
Yrittäjistä neljännes uskoi palkka-avoimuuden lisäävän sukupuolten välistä tasa-arvoa työelämässä. Työntekijöistä näin uskoi puolet.
Kyselyt toteutti Kantar TNS touko- ja kesäkuussa. Virhemarginaali on runsas kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tänään vietetään Suomen kuvataiteen päivää
Tänään vietetään Suomen kuvataiteen päivää.
Päivää on vietetty Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen aloitteesta vuodesta 2004 lähtien heinäkuun 10. päivänä, taidemaalari Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä.
Satavuotiaan Suomen juhlavuonna 2017 sisäministeriö suositteli valtakunnallista liputusta 10.7. Liputusta suositeltiin niin ikään vuosina 2018 ja 2019.
Päivä korostaa kuvataiteen merkitystä ja vahvistaa sen arvostusta suomalaisessa kulttuurielämässä.
Brasiliassa tyytyväisyys Bolsonaron hallintoon alhaisimmillaan
Brasiliassa tyytyväisyys presidentti Jair Bolsonaron hallintoon on laskussa. Asia selviää mielipidetutkimuksia tekevän Datafolha-instituutin julkaisemasta kyselystä.
Yli puolet vastaajista ilmaisi tyytymättömyyttä hallinnon toimiin. Se on enemmän kuin kertaakaan aiemmin Bolsonaron kaudella. Oikeistolainen presidentti on ollut vallassa vuodesta 2019.
Hallinnon suosion laskuun ovat vaikuttaneet muun muassa koronaviruspandemian hoito ja Bolsonaron korruptiosyytökset.
Kyselyyn vastasi heinäkuun alussa yli 2 000 ihmistä. (Lähde: AFP)
USA:ssa poistetaan kongressirakennuksen ympärille Capitol-mellakan jälkeen pystytetyt aidat
Yhdysvalloissa on aloitettu toimet kongressirakennuksen ympärille Capitol-mellakan jälkeen pystytettyjen aitojen ja barrikadien poistamiseksi. Viranomaiset aloittivat valmistelut perjantaina, ja varsinaisten purkutöiden on määrä alkaa lauantaina paikallista aikaa. Niiden on arvioitu kestävän koko viikonlopun.
Liikkuminen kongressirakennuksen ympärillä ei kuitenkaan palaudu täysin loppiaisen mellakkaa edeltävän ajan kaltaiseksi, vaan joitakin rajoituksia jää edelleen voimaan.
Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin kannattajat hyökkäsivät loppiaisena Washingtonissa kongressirakennukseen, kun edustajainhuone ja senaatti olivat kokoontuneet vahvistamaan nykyisen presidentin Joe Bidenin vaalivoittoa. (Lähde: AFP)
Golffari Hataoka johtaa LPGA-turnausta - Castren jaetulla 10. sijalla
Japanilaisgolffari Nasa Hataoka johtaa naisten Yhdysvaltain Ohiossa pelattavan LPGA-turnausta toisen kierroksen jälkeen. Hataokan yhteistulos on 130 eli 12 alle parin.
Toisena on Yhdysvaltain Mina Harigae, jolle on kertynyt kaksi lyöntiä enemmän kuin japanilaiselle.
Suomen Matilda Castren on kisassa jaetulla kymmenennellä sijalla. Hänen tuloksensa on kahden kierroksen jälkeen 7 alle parin. Castren voitti kesäkuussa LPGA-kisan ensimmäisenä suomalaisena. Hän sijoittui viime viikolla pelatussa kisassa toiseksi.