Etelä-Suomessa lämpötila lähentelee 30 astetta vielä lauantaina – Kouvolassa jo kuukausi putkeen hellettä

Kuuma sää jatkuu tänään vielä etelässä. MIKKO STIG / LEHTIKUVA

Anniina Korpela / STT

Aurinkoinen ja kuuma sää jatkuu lauantaina Etelä-Suomessa. Lämpötila nousee lähelle 30 astetta laajalti maan eteläosissa, Ilmatieteen laitos kertoo.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella on päivällä pilvisempää ja lämpötilat liikkuvat 21–24 asteen tuntumassa. Lapissa pilvisyys on runsasta ja paikoin tulee sadekuuroja. Lapin etelä- ja keskiosissa lämpötilat ovat iltapäivällä 20–22 asteessa. Pohjois-Lapissa jäädään alle 20 asteeseen.

Sade- ja ukkoskuuroja sunnuntaina suuressa osassa maata

Sunnuntaina lännestä tulee matalapaine Lapin ylle, ja sää muuttuu jo aamusta alkaen epävakaiseksi. Lapissa sade on paikoin hyvin runsasta.

Maan länsiosissa on aamusta paikoin sade- ja ukkoskuuroja. Iltapäiväksi saderintama siirtyy maan itäosaan. Rintamaan liittyy voimakkaita ukkospuuskia, jotka ovat voimakkaimmillaan maan keski- ja itäosissa.

– Kaunis ja aurinkoinen päivä Itä-Suomessa muuttuu puuskaiseksi kuurojen myötä. Iltapäivällä on varmasti paljon kesänviettäjiä liikkeellä uimarannoilla, joten varoituksen sana lähestyvistä ukkosista, kertoo päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa.

Sunnuntaina yli 25 asteen lämpötiloja mitataan vain aivan eteläisimmässä Suomessa ja lähellä itärajaa. Etelä-Suomessa voi esiintyä heikkoja sadekuuroja.

– Vain säärintaman eteläpuolella noustaan hellelukemiin, kertoo Viljamaa.

Ensi viikolla saadaan hetken aikaa nauttia vilpoisemmista säistä. Lämpimintä alkuviikosta on maan etelä- ja itäosissa, joissa lämpötila on 20–23 asteen paikkeilla.

Ennätyspitkä helleputki - jo 29 peräkkäistä hellepäivää Kouvolan Anjalassa

Ilmatieteen laitoksen mukaan helleputki alkoi 17.6. eli ainakin jossain päin Suomea on pitänyt hellettä nyt kuukauden ajan. Kouvolan Anjalassa perjantai oli 29 peräkkäinen hellepäivä.

– Se on ainut asema, joka on selvinnyt koko kuukauden helleputken yli. Muilla asemilla on ollut jokunen vähän vilpoisempi päivä, Viljamaa kertoo.

Anjalassa rikottiin jo keskiviikkona ennätys peräkkäisten hellepäivien määrässä yhdellä mittausasemalla. Edeltävä ennätys oli vuodelta 2014, jolloin mitattiin 26 peräkkäistä hellepäivää yhdellä mittausasemalla.

– Tänään on vielä hellettä aika laajasti maan eteläosissa ja huomennakin maan etelä- ja itäosissa, joten helleputkeen tulee vielä pari päivää lisää, Viljamaa huomauttaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut