Hallitus kokoontuu iltapäivällä Säätytaloon neuvottelemaan koronatoimien jatkosta. Esillä on niin sanotun hybridistrategian päivittäminen.
Hallituksen suunnitelmana on, että kun rokotuskattavuus saadaan riittävälle tasolle, laajoista rajoituksista voidaan luopua ja rajoituksia asetetaan enää paikallisesti tarpeen mukaan.
Tässä vaiheessa ei kuitenkaan vielä tiedetä, milloin kahden rokotteen saaneita on riittävästi, jotta päivitetty strategia voi tulla voimaan. STT:n tietojen mukaan tämänhetkinen arvio on syys-lokakuu.
Valtiovarainministeriön on määrä saada budjettiehdotuksensa valmiiksi
Valtiovarainministeriön on määrä saada tänään valmiiksi ehdotuksensa valtion ensi vuoden budjetiksi. Neuvottelut alkoivat eilen.
Neuvotteluja on vetänyt valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.), joka kertoo budjettiehdotuksesta neuvottelujen päättymisen jälkeen järjestettävässä tiedotustilaisuudessa.
Ehdotus julkaistaan perjantaina, jolloin se myös toimitetaan muille ministeriöille. Hallituksen budjettineuvottelut eli niin sanottu budjettiriihi on vuorossa 7.–8. syyskuuta.
Ano Turtiaisen uusi puolue keräsi tarvittavat kannatusilmoitukset
Kansanedustaja Ano Turtiaisen Valta kuuluu kansalle -puoluehanke on kerännyt rekisteröitymiseen vaadittavat kannatusilmoitukset. Puolueen perustaminen vaatii, että vähintään 5 000 ihmistä kannattaa yhdistyksen rekisteröimistä puolueeksi.
Turtiainen kertoi suunnitelmistaan uuden puolueen perustamiseksi tiistaina. Puoluerekisteri.fi-sivuston mukaan hanke keräsi tarvittavat kannatusilmoitukset keskiviikon aikana.
Turtiainen valittiin eduskuntaan perussuomalaisten listoilta, mutta hänet erotettiin puolueen eduskuntaryhmästä ja sittemmin puolueesta. Turtiainen on muodostanut oman yhden henkilön eduskuntaryhmänsä.
Venäjällä helikopterionnettomuus, järveen pudonneessa koneessa 16 ihmistä
Venäjän itäosissa sijaitsevassa Kamtshatkassa on tapahtunut helikopterionnettomuus, kertovat paikallisviranomaiset.
Helikopterin kyydissä oli 16 ihmistä, joista kolme kuului koneen miehistöön. Paikallinen viranomainen kertoo tiedotteessa, että kahdeksan ihmistä on pelastettu. Heistä kahden tila on vakava. Kahdeksan ihmistä on yhä kateissa.
Kopteri putosi järveen Kronotskyn luonnonsuojelualueella. Alueelle on lähetetty pelastajia ja sukeltajia. (Lähde: AFP)
Mustanmeren öljyvuoto voi tutkijoiden mukaan olla vaaraksi ympäristölle
Venäjällä tutkijat ovat huolissaan laajasta Mustanmeren öljyvuodosta. Ympäristöjärjestö WWF on arvioinut, että mereen on päätynyt ainakin 100 tonnia öljyä.
Vuoto tapahtui viikonloppuna satamassa lähellä Novorossijskin kaupunkia. Satamaa hallinnoiva Caspian Pipeline Consrotium (CPC) kertoi maanantaina, että vuoto on saatu hallintaan. Sen mukaan tilanne oli saatu sunnuntaina normalisoitua ja että vuodosta ei ole haittaa väestölle tai luonnolle. CPC:n osakkaisiin kuuluu muun muassa yhdysvaltalainen öljyjätti Chevron.
WWF:n ja tutkijoiden mukaan vuoro on suurempi kuin alun perin kerrottiin ja että se voi vahingoitta ympäristöä. (Lähde: AFP)
Ranskalaisviranomaiset pelastivat yli 100 Englantiin pyrkinyttä siirtolaista
Ranskan viranomaiset pelastivat keskiviikkona 108 Englantiin kanaalin yli pyrkinyttä siirtolaista. Pulaan joutuneet siirtolaiset pelastettiin neljästä eri veneestä.
Englantiin kanaalin kautta pyrkivien siirtolaisten määrä on ollut kasvussa vuoden 2018 lopulta asti huolimatta viranomaisten varoituksista. Englannin kanaali on yksi maailman vilkkaimmista meriväylistä, minkä lisäksi virtaukset alueella ovat voimakkaita ja veden lämpötila on alhainen.
Uutistoimisto PA kertoi viime kuussa, että kanaalin on ylittänyt tänä vuonna jo yli 10 000 ihmistä, mikä on enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. (Lähde: AFP)
Chelsea juhlii Supercupin mestaruutta
Englantilaisjoukkue Chelsea on voittanut espanjalaisen Villarealin Supercupin finaalissa.
Varsinaisen peliajan jälkeen ottelu oli 1–1. Jännitysnäytelmä ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailussa maalein 6–5.
Chelsea vaihtoi maalivahtia aivan jatkoajan lopulla, ja Kepa Arrizabalaga asettui vartioimaan Chelsean verkkoa.
Ottelu pelattiin Pohjois-Irlannin Belfastissa.