Eduskunnan syysistuntokausi alkaa tänään. Päivä käynnistyy puhemies Anu Vehviläisen syyskauden aloitusinfolla kello 10.
Syksyn ensimmäinen täysistunto pidetään puolestaan kello 14. Ensimmäisen täysistunnon päiväjärjestyksessä on muun muassa lähetekeskustelu hallituksen esityksestä tartuntatautilain väliaikaisesti voimassa olevan pykälän 58 d muuttamiseksi. Pykälästä poistettaisiin lähikontaktin tarkka määritelmä sekä soveltamisen kriteerinä oleva ilmaantuvuusluku. Näin luovuttaisiin kahden metrin turvaväliedellytyksestä.
Lähiviikkoina eduskunta käsittelee myös hallituksen talousarvioesityksen. Hallitus aloittaa tänään kaksipäiväiseksi tarkoitetun budjettiriihen, jossa hallituspuolueet hyväksyvät valtion tulevan vuoden talousarvion sisällön.
Eduskunta jäi kesätauolle heinäkuun alussa. Kesätauko keskeytyi elokuussa historialliseen käsittelyyn suomalaissotilaiden kiireellisestä lähettämisestä Afganistaniin suojaamaan evakuointeja. Edellisen kerran kesätauko keskeytyi vuonna 2016, jolloin eduskunta kokoontui pääministerin ilmoitusta varten Britannian EU-eroa koskeneen kansanäänestyksen jälkeen.