Kaksi kolmesta 12 vuotta täyttäneistä saanut toisen koronarokotteen, THL:n tämän päivän luvuissa mahdollisia puutteita

Toisen koronarokoteannoksen saaneita on Suomessa 66,6 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä. Teemu Salonen / LEHTIKUVA

STT

Suomessa on raportoitu 51 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Sunnuntaina päivitetyt THL:n raportoimat luvut saattavat kuitenkin olla puutteellisia THL:n verkkopalveluiden huoltotöiden vuoksi. Sunnuntaina raportoiduissa tartuntaluvuissa ei THL:n koronakartan mukaan ole esimerkiksi yhtäkään tartuntaa lauantaina testatuilla.

THL:n viestinnästä kerrottiin STT:lle, että huoltotyöt ovat voineet vaikuttaa lukujen ajoihin järjestelmään ja luvut saattavat päivittyä järjestelmään alkuviikosta.

Suomessa koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut noin 4,07 miljoonaa ihmistä eli 83,3 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Toisen annoksen saaneita on Suomessa noin 3,25 miljoonaa eli 66,6 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut