Loppiaisena Yhdysvaltojen kongressirakennuksessa ja sen ympäristössä tapahtunutta mellakkaa tutkimaan perustettu komissio on haastanut kuultavaksi ensimmäiset entisen presidentin Donald Trumpin avustajista.
Asiasta kertoo muun muassa BBC .
Entisillä avustajilla uskotaan olevan käsitys esimerkiksi Trumpin toimien osuudesta loppiaisen tapahtumiin ja mellakan syntymiseen.
Edustajainhuoneen komitean kuultavaksi on kutsuttu Valkoisen talon entinen kansliapäällikkö Mark Meadows, Trumpin entinen kampanjapäällikkö ja neuvonantaja Steve Bannon, apulaiskansliapäällikkö Dan Scavino sekä puolustusministeriö Pentagonin entinen kansliapäällikkö Kashyap Patel.
Erityisesti komiteaa kiinnostavat Meadowsin tiedot. Uutistoimisto AFP:n mukaan komitea uskoo hänen olleen Trumpin seurassa mellakkapäivänä sekä käyneen keskusteluja tämän kanssa tapahtumista. Lisäksi Meadows oli yhteydessä kongressitalon hyökkäystä edeltäneen mielenosoituksen järjestäjiin, BBC kertoo.
Scavinon uskotaan puolestaan keskustelleen Trumpin kanssa mellakkaa edeltävänä päivänä siitä, miten kongressiedustajia voisi vakuuttaa olemaan hyväksymättä marraskuun vaalien tulosta ja jättämään vahvistamatta Joe Bidenin valintaa presidentiksi.
Entisten avustajien kuulemisten on tarkoitus alkaa lokakuun puolivälissä. Komitea on kuullut aiemmin tapahtumissa mukana olleita poliiseja.
Trumpin kannattajia tunkeutui tammikuussa väkivalloin kongressirakennukseen, kun edustajainhuone ja senaatti olivat vahvistamassa Joe Bidenin vaalivoittoa. Mellakassa kuoli viisi ihmistä ja yli sata loukkaantui. Trumpin on katsottu lietsoneen kannattajiaan mellakkaan.
---
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.