Paperin viennin arvo putoaa tänä vuonna alle sellun ja puutuotteiden viennin arvon, ennustaa Pellervon taloustutkimus PTT. Kartonki ohitti paperin jo viime vuonna.
Paperin viennin arvon romahduksessa näkyvät UPM :n Kaipolan tehtaan ja Stora Enson Veitsiluodon tehtaiden sulkemiset. Lisäksi Stora Enso on sulkenut yhden koneen Oulusta.
PTT:n metsäekonomisti Matti Valonen kertoo, että papereiden kysyntä on hetkellisesti piristynyt, mutta se ei tule suuntaa kääntämään. Hänen mukaansa vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei uusia sulkemisia ole näköpiirissä.
– En tiedä, miten yritykset arvioivat kokonaisuutta, kun niillä on tehtaita ympäri Eurooppaa, Valonen kuitenkin varoittaa.
Kartongissa, sellussa ja puutuotteissa metsäteollisuudella menee sen sijaan lujaa. PTT ennustaa, että kartongin vienti kasvaa tänä vuonna määrällä mitattuna 13 prosenttia, sellun 7 prosenttia ja sahatavaran 11 prosenttia.
Kartongin hinta pysyy ennallaan, sellun hinta nousee 29 prosenttia ja sahatavaran 22 prosenttia.
Ennusteen mukaan ensi vuonna tapahtuu kuitenkin tasaantumista. Määrät kasvavat edelleen, mutta muun muassa sellun ja puutavaran hinnat kääntyvät selvään laskuun.
Paperin viennin supistumiseen on vaikuttanut myös se, että paperikoneita on muunnettu kartongille. Suurista metsäyhtiöistä Metsä Group on kartonkiyhtiö ja UPM paperiyhtiö, mutta Stora Enso tuottaa molempia.
Stora Enso on muuntanut paperikoneen kartongille viimeksi Oulussa, mikä lisää kartongin vientiä. Valonen pitää mahdollisena, että muuntamiset jatkuvat. Se riippuu kuitenkin siitä, mihin kartongin kulutuksen kasvukäyrä asettuu.
Kartongin kysyntä riippuu muun muassa verkkokaupan kehityksestä.
Metsäteollisuus ostaa puuta kiihkeästi
PTT arvioi, että koko metsäteollisuuden puunkäyttö nousee tänä vuonna lähes seitsemän prosenttia viime vuodesta. Viime vuonna puunkäyttö supistui kuitenkin kuusi prosenttia, joten vuosittaista heiluntaa on paljon.
Ennusteen mukaan metsäteollisuus ostaa tänä vuonna puuta yksityismetsänomistajilta 38 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Hakkuut lisääntyvät yhdeksän prosenttia. Yksityismetsien bruttokantorahatulot nousevat reilun neljänneksen ja ylittävät huippuvuoden 2018.
– Tukin hinta nousi huippuunsa kesäkuussa, mutta nyt se on hieman taittunut, kertoo PTT:n tutkimusjohtaja Paula Horne.
PTT arvioi, että puutuoteteollisuudelle menevien tukkien nimellishinnat kohoavat pystykaupoissa tänä vuonna 12 prosenttia ja sellutehtaille menevän kuitupuun kuusi prosenttia.
Pystykaupoissa metsäyhtiö käy hakkaamassa puut metsistä. Hankintahakkuissa metsänomistaja puolestaan toimittaa puut metsistä tien varteen.
Hornen mukaan ilmastotoimiin kuuluva puurakentaminen tukee tukkien hintoja. Raumalle ensi vuonna valmistuva Metsä Groupin suursaha tulee tukemaan tukin käyttöä.
– Se heijastuu tänä vuonna puukauppoihin, sillä tukkeja voidaan hankkia jo nyt tuleviin tarpeisiin, Horne sanoo.
Vuonna 2023 valmistuva Metsä Groupin biotuotetehdas vaikuttaa puolestaan kuitupuun hankintaan.
Metsäyhtiöillä on aikaa kaksi vuotta korjata ostamansa puut. Niillä on näin metsissä niin sanottuja pystyvarastoja tehtaiden varastojen ohella.
Ensi vuonna rauhallisemmat ka svulukemat
Kuluvan vuoden huimat prosentuaaliset nousut ovat kuitenkin osin harhaanjohtavia. Viime vuosi oli poikkeuksellinen, sillä korona heijastui metsäteollisuustuotteiden maailmanlaajuiseen kysyntään. Kotimaassa metsäteollisuuden työtaistelut ja huonot puun korjuukelit vaikuttivat tuotantoon ja hakkuisiin.
Ensi vuodelle PTT ennustaakin kuluvaa vuotta paljon rauhallisempia kasvulukemia. Yksityismetsien bruttokantorahatulot ja puun hinnat nousevat maltillisesti. Puukaupat kääntyvät hienoiseen laskuun tämän vuoden kirin jälkeen.