Suosituimmasta elektroniikasta saattaa tulla pula loppuvuoden myyntisesongeissa, esimerkiksi joulukaupassa. Helsingin Sanomat kertoo, että saatavuusongelmia saattaa esiintyä esimerkiksi puhelimissa, uuneissa, astianpesukoneissa ja Playstation-pelikonsoleissa.
Isojen elektroniikkakauppojen hyllyjä ovat tyhjentäneet kasvanut kysyntä ja maailmanlaajuinen sirupula.
– Tiettyjen mallisarjojen televisiot ovat kiven alla. Haasteita on myös esimerkiksi keskihintaisissa Android-älypuhelimissa, rikkaimureissa, erillisuuneissa ja astianpesukoneissa, monellakin valmistajalla, Gigantin myyntijohtaja Niko Sandström toteaa HS:lle.