Hallinto-oikeus piti lahtelaistaloyhtiön luvattomia hakkuita laillisina – Puiden kaadosta valittanut ex-maakuntajohtaja Pekka Hopeakoski tyrmistyi päätöksestä
Lahtelaisen asunto-osakeyhtiön mittavista puunkaadoista tehty valitus on hylätty Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa. Luvatta toteutettuihin kaatoihin voidaan oikeuden mukaan vielä jälkikäteen myöntää lupa, kun hakkuita varten on ollut olemassa riittävät perustelut. Oikeuden päätös jätti Päijät-Hämeen entiselle maakuntajohtajalle Pekka Hopeakoskelle paljon arvosteltavaa.
Lahtelaisten taloyhtiöosakkaiden tekemä valitus kymmenien puiden luvattomasta kaatamisesta on hylätty Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa. Oikeus arvioi Lahden kaupungin menetelleen asianmukaisesti vaikka taloyhtiön tontilla toteutettuun puunkaatoon haettiin ja myönnettiin kaupungin lupa vasta hakkuiden jälkeen.