Työssäkäyvien perheiden ostovoima kasvaa lähivuosina, todetaan Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) ennusteessa. Vuosille 2021–2023 laaditun ennusteen mukaan käytettävissä olevissa tuloissa suurin kasvu on hyvätuloisilla perheillä, joiden ostovoiman odotetaan kasvavan keskimäärin hieman yli kaksi prosenttia vuodessa seuraavien kahden vuoden ajan. Lisäksi hyvätuloisten verotus kevenee hieman samana ajanjaksona.
Työmarkkinatukea saavan työttömän kohdalla tilanne on päinvastainen. Työttömän nimellisansiot kasvavat työssäkäyviä hitaammin ja verotus kiristyy. Myös yksinhuoltajien ja eläkeläisten ostovoima heikkenee tai pysyy ennallaan.
– Ainakin sen tiedon varassa, mitä meillä nyt on, näyttäisi käyvän näin, että vakituisessa palkkasuhteessa olevien palkansaajien tulot kasvaisivat ripeämmin kuin erilaiset etuudet, kertoo PT:n tutkimuskoordinaattori ja ennustepäällikkö Ilkka Kiema.
Pidemmällä tähtäimellä tarkasteltaessa tilanne näyttää Kieman mukaan hieman toisenlaiselta, ja etuuksien kautta saatu ostovoima on aiemmin kehittynyt vahvemmin kuin palkkatulojen kautta saatava. Nyt meneillään oleva noususuhdanne kuitenkin vaikuttaa palkkojen etuuksia nopeampaan nousuun.
– Mehän tiedämme, että kaikki puolueet ovat huolissaan tästä velkaantumisesta, joten tuskin tässä on odotettavissa mitään valtaisaa erilaisten etuuksien kohoamista lähivuosina, Kiema toteaa.
Myös asumismuoto vaikuttaa kotitalouksien ostovoimaan. Pitkällä aikavälillä vuokralla asuvien ostovoimaa heikentää vuokrien ripeä nousu verrattuna omistusasumisen kustannuksiin. Ennusteen mukaan omistusasumisen kustannusten kasvu on kuitenkin kiihtymässä suunnilleen samansuuruiseksi vuokrien kasvun kanssa.
Lapset kaventavat tuloeroja
Palkansaajien tutkimuslaitoksen laskelmien mukaan lapset supistavat kotitalouksien välisiä tuloeroja ja muokkaavat inflaatiota. Ennusteen mukaan lapsiperheiden tuloerot pienenevät tarkastelujaksolla jonkin verran, mutta lapsettomien perheiden eivät.
– Pienituloisimman ja suurituloisimman palkansaajaperheen käytettävissä olevien tulojen vertailu osoittaa, että tuloerot pienenevät lapsiluvun kasvaessa, tutkimuslaitoksen raportissa todetaan.
PT:n talousennusteessa seurataan seitsemän kuvitteellisen perheen tulojen, verojen ja ostovoiman kehitystä. Ennustetta varten jokaiselle esimerkkiperheelle on laskettu kulutustutkimuksen perusteella kulutuskorit, joiden hintakehitys kuvaa perheiden kohtaamaa inflaatiovauhtia. Laskelmissa huomioidaan myös toteutuneet ja kaavaillut muutokset verotukseen, sosiaalivakuutusmaksuihin ja sosiaaliturvaan.
Syksyn ennusteen yhteydessä Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisi myös Esimerkkiperhe-sovelluksen , jossa voi tarkastella perheiden tulojen ja ostovoiman kehitystä itse esimerkiksi perheiden lapsilukumäärää muuttamalla.