Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etla selittää investointilamaa yrityssektorin näivettymisellä

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla arvioi Suomen investointien viime vuosien heikkouden olevan lähes kokonaan seurausta sähköteknisen teollisuuden, eli käytännössä lähinnä Nokian , tuotekehityspanostusten romahtamisesta. Etlan tutkimuksen mukaan koko taloudessa investointien painopiste on siirtynyt teknologiasta rakentamiseen.

Investointien alamäki alkoi finanssikriisin vuonna 2009. Siitä lähtien investoinnit suhteessa talouden kokoon ovat pienentyneet, rakentamista lukuun ottamatta.

– Suomeksi sanottuna, olemme investoineet seiniin, eikä teknologiaan. Ongelmallista on myös se, että koko talouden tasolla yrityssektori on näivettynyt investointien hiipuessa, toteaa Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju tiedotteessa.

Etla perää ratkaisuksi panostuksia yritysten kilpailukykyyn.

Tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö katsoo, että ratkaisun avaimet löytyvät kilpailullisesta ympäristöstä, vaikka sähköteknisen alan romahduksen taustalla vaikuttaakin hävitty kilpailu.

– Sähköteknisen alan romahduksen taustalla on useita syitä, mutta keskeisin on matkapuhelinten Symbian-käyttöjärjestelmän epäonnistuminen globaalissa kilpailussa. Kun kilpailussa hävittiin, kannattavuus romahti, eikä uusia, vastaavan kokoluokan tutkimus- ja kehittämistoiminnan kohteita ole edelleenkään löytynyt, Ali-Yrkkö summaa tiedotteessa.

Yritysten merkitys pienentynyt Suomen taloudessa

Tutkimuksessa todetaan, että investointilamaan on vaikuttanut myös Suomen rakennemuutoksen puutteellisuus. Yritykset ovat investoineet, mutta niiden osuus koko Suomen talouden arvonlisästä on pienentynyt.

– Talouden rakenteen painopiste on siirtynyt yrityssektorilta vahvemmin julkiselle sektorille ja kotitalouksille. Se on hidastanut paitsi koko talouden tuottavuuskasvua, myös tuottavuutta ylläpitäviä investointeja, Kangasharju huomauttaa.

Työikäisen väestön vähenemisellä on osuutensa investointien hitaaseen toipumiseen. Investointien määrän lisääminen edellyttää työn tarjonnan lisäämistä, työllisyysasteen merkittävää nousua ja työperäisen maahanmuuton lisäämistä, Etla suosittelee.

– Investointeja tukisi Suomessa se, että yhä useampi työikäinen ja eläkeiän saavuttanut alkaisi käydä töissä. Kestävyysvajearvion mukaan työllisyysasteen nousu kompensoisi ikääntymisen 2040-luvulle saakka, sanoo tutkimusjohtaja Tero Kuusi tiedotteessa.