Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Kuntatyönantajat haluaa estää ohjeistuksella palkkojen nostamisen "läksiäislahjaksi", Pohjois-Irlannissa neljä miestä kaappasi bussin ja sytytti sen tuleen, Yhdysvallat avaa rajansa rokotetuille turisteille

Turun yliopiston työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen ei näe ongelmaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) antamassa ohjeistuksessa, jonka mukaan kuntien tulisi pidättäytyä harkinnanvaraisista palkankorotuksista hyvinvointialueiden perustamisen alla.

Kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen henkilöstöä siirtyy hyvinvointialueiden palvelukseen vuonna 2023. Tämän seurauksena palkkoja harmonisoidaan eli yhtenäistetään.

KT:n mukaan ohjeistuksen tavoitteena on estää se, että kunnat ikään kuin läksiäislahjaksi nostavat palkkoja tietäen, että kustannuksista vastaa kohta hyvinvointialue.

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on pitänyt ohjeistusta epäasiallisena palkkatasoon vaikuttamisena.

Kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi heinä–syyskuussa 1,7 prosenttia viime vuodesta

Kauppakeskusten myynnissä toisella vuosineljänneksellä nähty reipas kasvu tasaantui heinä–syyskuussa, kerrotaan Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tiedotteessa. Koko maan kauppakeskusten vertailukelpoinen myynti kasvoi heinä–syyskuussa 1,7 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Kävijöitä kauppakeskuksissa oli lähes saman verran kuin vuoden 2020 kolmannella vuosineljänneksellä.

Huhti–kesäkuussa kauppakeskusten myynti- ja kävijämäärät nousivat selkeästi, kun vuoden 2020 vastaavan ajankohdan lukemiin verrattuna kävijämäärä nousi jopa 24 prosenttia ja kokonaismyynti yli 20 prosenttia.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden teilaa Nicaraguan vaalit

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on sunnuntaina teilannut Nicaraguan presidentinvaalit teeskentelynä.

Biden sanoo Valkoisen talon tiedotteessa, että Nicaraguan presidentti Daniel Ortega ja tämän vaimo, varapresidentti Rosario Murillo organisoivat vaalit, jotka eivät ole vapaat, reilut eikä demokraattiset.

Nicaraguassa on sunnuntaina äänestetty presidentistä. Vaalien tulos oli jo ennalta selvillä, koska kaikki presidentti Ortegan varteenotettavat haastajat ovat joko vangittuina tai maanpaossa. (Lähde: AFP)

Pohjois-Irlannissa neljä miestä kaappasi bussin ja sytytti sen tuleen

Pohjois-Irlannissa neljä miestä kaappasi sunnuntai-iltana bussin ja sytytti sen tuleen. Asiasta uutisoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Poliisin mukaan miehet olivat käskeneet matkustajia ja kuljettajaa poistumaan bussista ja sytyttäneet ajoneuvon sen jälkeen tuleen.

Poliisi kertoo, että kukaan ei loukkaantunut tapahtumien yhteydessä.

BBC:n mukaan kaappaus on Pohjois-Irlannissa toinen viikon sisään. Viime maanantaina kaksi aseistautunutta miestä kaappasi bussin, käskivät kuljettajaa poistumaan ja sytyttivät bussin tuleen.

Yhdysvallat avaa rajansa rokotetuille turisteille

Yhdysvallat avaa rajansa täyden rokotussarjan saaneille vapaa-ajan matkustajille tästä päivästä alkaen. Vapaa-ajan matkustus vapautuu rokotetuille lentomatkustajille sekä maitse Kanadasta tai Meksikosta saapuville.

Yhdysvallat asetti ensimmäiset matkustusrajoituksensa jo viime vuoden tammikuussa, jolloin matkustusta estettiin koronaviruksen kanssa painivasta Kiinasta. Pandemian levitessä ympäri maailman matkustamista rajoitettiin myös useista muista maista.

Yhdysvaltain matkailuala on arvioinut pandemian aikaisten menetysten kohoavan yli 250 miljardiin dollariin eli lähes 220 miljardiin euroon.

Kiinassa kommunistipuolueen keskuskomitea kokoontuu täysistuntoon

Pekingissä alkaa tänään Kiinan kommunistipuolueen keskuskomitean täysistunto, jonka yhtenä tarkoituksena on viitoittaa tietä syksyllä 2022 pidettävää puolueen 20. puoluekokousta kohti.

Vuoden kuluttua pidettävässä puoluekokouksessa presidentti Xi Jinpingin odotetaan saavan tuen kolmannelle kaudelle virassa. Näin hän sementoisi asemansa Kiinan voimakkaimmaksi johtajaksi sitten Mao Zedongin. (Lähde: AFP)

Clevelandille voitto ilman Markkasta, suomalainen yhä sivussa

Koripalloliiga NBA:ssa Lauri Markkasen edustama Cleveland Cavaliers on kaatanut New York Knicksin lukemin 126–109. Vieraissa pelannut Cavaliers otti nyt neljännen voiton putkeen.

Markkanen on ollut jo useamman ottelun sivussa. Suomalainen asetettiin aiemmin liigan terveys- ja turvallisuusprotokollaan. Protokollalistalle asetetaan, jos pelaajalla tai seurahenkilöstöön kuuluvalla on todettu koronavirustartunta tai hänet on todettu altistuneeksi tartunnalle.

Markkasen poissaolon pituudesta ei ole tietoa.