THL: 12 vuotta täyttäneistä yli 80 prosenttia on saanut kaksi koronarokoteannosta

THL kertoi, että Suomessa on tänään vahvistettu 954 uutta koronavirustartuntaa. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Ville Väänänen / STT

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että 12 vuotta täyttäneistä yli 80 prosenttia on saanut Suomessa kaksi koronarokoteannosta. Ensimmäisen annoksen saaneita 12 vuotta täyttäneistä on 86 prosenttia.

Kaksi koronarokoteannosta on saanut yli 3,9 miljoonaa 12 vuotta täyttänyttä. Ensimmäisen rokoteannoksen saaneita 12 vuotta täyttäneitä on yli 4,2 miljoonaa.

– Odotettu 80 prosentin virstanpylväs on nyt täyttynyt myös toisen rokoteannoksen osalta, mikä on yhteisen ponnistelumme tulos. Ihmiset ovat ahkerasti käyneet hakemassa rokotteita, ja valtaosa vakavalle taudille alttiista on saatu hyvään suojaan, mikä on hieno asia, THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio sanoo tiedotteessa ja jatkaa:

– Tästä rajapyykistä on hyvä jatkaa eteenpäin, ja edelleen on todella tärkeää, että jokainen käy ottamassa oman rokotteensa, jos ei vielä ole sitä tehnyt. Rokotus suojaa erittäin hyvin vaikealta koronavirustaudilta ja auttaa suojaamaan myös läheisiä. Väestössä on kuitenkin edelleen paljon rokottamattomia, joilla on riski sairastua vakavaan koronavirustautiin.

Nuorten rokotuskattavuus noussut

THL kertoo lisäksi, että eniten koronarokotuksia ovat ottaneet iäkkäämmät ihmiset. Yli 45-vuotiaista kaikissa ikäryhmissä toisen annoksen osalta on yli 80 prosentin kattavuus.

– Viime aikoina on ollut kuitenkin nähtävissä, että nuorten rokotuskattavuus on noussut hienosti. 16–24-vuotiaat ovatkin ylittäneet 80 prosentin rokotuskattavuuden ensimmäisen annoksen kohdalla. Myös nuorten kannattaa kuitenkin yhä hakeutua aktiivisesti hakemaan oma koronarokotteensa, Kontio sanoo.

Kolmannen rokoteannoksen on saanut 2,3 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä, eli lähes 113 000 ihmistä.

954 uutta tartuntaa

THL kertoi, että Suomessa on tänään vahvistettu 954 uutta koronavirustartuntaa. Eilen vastaava luku oli 810. Viimeisen kahden viikon aikana uusia tartuntoja on vahvistettu 9 301, mikä on lähes 1 900 tartuntaa enemmän kuin sitä edeltävien kahden viikon aikana.

Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemia on eilisen jälkeen raportoitu kolme. Pandemian aikana koronavirukseen liittyviä kuolemia on nyt vahvistettu 1 212.

Koronaviruksen vuoksi tänään sairaalahoidossa on 252 ihmistä, joista 28 on tehohoidossa. Koronaviruksen ilmaantuvuusluku sataatuhatta asukasta kohti koko maassa on tänään yli 167. Suurimmat ilmaantuvuusluvut ovat Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueilla. Keski-Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on lähes 319 ja Pohjois-Pohjanmaan lähes 254.

Pienin ilmaantuvuusluku on Ahvenanmaalla, 23,2.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut