Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdysvallat varoitti Kiinaa painostamasta Taiwania – Biden ja Xi neuvottelevat maanantaina

Yhdysvallat on varoittanut Kiinaa painostamasta Taiwania, Yhdysvaltojen ulkoministeriö kertoi lauantaina paikallista aikaa. Yhdysvaltojen ja Kiinan presidenttien Joe Bidenin ja Xi Jinpingin on tarkoitus neuvotella virtuaalisesti maanantaina.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken keskusteli Kiinan ulkoministerin Wang Yin kanssa ja kertoi olevansa huolissaan Kiinan jatkuvasta sotilaallisesta, diplomaattisesta ja taloudellisesta painostuksesta Taiwania kohtaan.

Kiinan ilmavoimat teki viime kuussa ennätysmäärän tunkeutumisia Taiwanin ilmapuolustusvyöhykkeelle. Yhdysvallat on toistuvasti tuonut esiin tukeaan Taiwanille ja moittinut Kiinaa sen aggressiivisesta käytöksestä.

Kiina katsoo Taiwanin olevan sen kapinoiva maakunta ja sanoo Taiwanin asioiden olevan Kiinan sisäisiä asioita. Yhdysvallat on Taiwanin harvoja liittolaisia.

Biden ja Xi tavanneet aiemmin useasti

Biden ja Xi ovat jo kahdesti aiemmin keskustelleet puhelimessa sen jälkeen, kun Biden viime tammikuussa astui virkaansa. Kaksikko tuntee toisensa varsin hyvin jo aiemmilta ajoilta. He tapasivat useasti, kun Biden oli Barack Obaman ja Xi Hu Jintaon varapresidentti.

Biden oli aiemmin toivonut, että presidentit olisivat tavanneet Roomassa G20-maiden huippukokouksessa, mutta Xi ei ole matkustanut ulkomaille koronapandemian alettua alkuvuonna 2020.