THL: Suomessa varmistunut tähän mennessä seitsemän omikronmuunnoksen aiheuttamaa koronatartuntaa

Suomessa on varmistettu kaksi uutta omikronmuunnoksen aiheuttamaa koronatartuntaa. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Emmi Tilvis / STT

Suomessa on varmistettu kaksi uutta omikronmuunnoksen aiheuttamaa koronatartuntaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotteen mukaan Suomessa on todettu nyt yhteensä seitsemän omikronmuunnoksen aiheuttamaa koronavirustartuntaa.

Kaksi uutta tapausta on todettu Pohjois-Savossa. Aiemmin Varsinais-Suomessa on raportoitu neljä omikronmuunnoksen aiheuttamaa tartuntaa ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä yksi. THL:n mukaan paikalliset viranomaiset kartoittavat altistuneita ja tekevät torjuntatoimia sairaanhoitopiirien alueilla.

Kaikki tähän mennessä todetut tartunnat kuuluvat THL:n mukaan samaan tartuntaketjuun.

Uudelta muunnokselta suojaudutaan samoin kuin koronavirukselta muu tenkin

Omikronmuunnoksen leviämistä torjutaan THL:n tiedotteen mukaan muiden koronavirusmuunnosten tavoin. THL kehottaa huolehtimaan suositusten mukaisesta rokotesuojasta, hyvästä käsi- ja maskihygieniasta sekä turvaväleistä ja oireiden ilmaantuessa pysymään kotona.

Virusmuunnosten syntyminen kuuluu virusten normaaliin kiertoon, THL toteaa. Variantit voivat levitä ja syrjäyttää aiempia virusmuotoja tai jäädä muiden muunnosten jalkoihin.

Maailman terveysjärjestö WHO nosti uuden muunnoksen huolta aiheuttavien koronavirusmuunnosten listalle 26. päivä marraskuuta ja nimesi sen samalla omikroniksi. WHO:n mukaan kestää useita viikkoja selvittää, kuinka tarttuva omikronmuunnos on ja tehoavatko nykyiset koronarokotteet siihen.

Ensimmäisen rokoteannoksen saanut 87 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä

Ensimmäisen koronarokoteannoksen oli lauantaihin mennessä saanut 87 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lukumääräisesti heitä on lähes 4,26 miljoonaa. Torstain jälkeen rokotteen saaneiden määrä on kasvanut liki 8 000 ihmisellä.

Toisen rokoteannoksen oli lauantaihin mennessä saanut 82,2 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä eli 4,02 miljoonaa ihmistä. Rokotteiden saaneiden määrät päivittyivät viimeksi torstaina. Torstain jälkeen toisen rokoteannoksen saaneiden määrä on kasvanut noin 12 000 ihmisellä.

Koronarokotteen kolmannen annoksen Suomessa saaneiden osuus nousi 7 prosenttiin samassa ikäryhmässä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut