Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuopiossa rekkakolarin raivaustyöt sulkivat Viitostien kaistat pohjoiseen tuntien ajaksi – nyt liikenne sujuu taas normaalisti

Kuopion eteläpuolella sattui lauantaina aamuyöllä liikenneonnettomuus, joka aiheutti haittaa Viitostien liikenteelle aina iltapäivään saakka.

Kaksi raskasta ajoneuvoa kolaroi Viitostiellä kello kolmen jälkeen yöllä. Päivystävän palomestarin mukaan perävaunullinen rekka ajoi ilman perävaunua ajaneen rekan nupin perään ohitustilanteessa, minkä seurauksena molemmat ajoneuvot ajautuivat ojaan.

Pelastuslaitos irrotti perään ajaneesta ajoneuvosta puristuksiin joutuneen matkustajan, joka vietiin sairaalaan. Kolarissa oli osallisina kaikkiaan kolme ihmistä.

Kolarin jälkeisen hinausoperaation vuoksi Viitostien ajokaistat Kuopion suuntaan suljettiin aamupäivällä tuntien ajaksi ja liikenne ohjattiin kiertotielle.

Iltapäivällä ennen kello 14:ää tieliikennekeskus kertoi, että liikenne sujuu taas normaalisti.

Poliisi kehottaa kiinnittämään huomiota tilannenopeuteen ja riittäviin turvaväleihin, koska tiet ovat Pohjois-Savossa erittäin liukkaat.