Ruokakauppaan pääsee monin paikoin myös joulupäivänä – tapanina aukiolot ovat kuin tavallisena sunnuntaina

Joulunpyhillä on vaikutuksia moniin palveluihin, kuten kauppojen ja joukkoliikenteen aikatauluihin.

Ruokakauppojen aukioloajoissa on alueellisia ja kaupparyhmäkohtaisia eroja. Esimerkiksi S-ryhmä ilmoittaa verkkosivuillaan, että yli sata ryhmän ruokakauppaa ympäri Suomen palvelee joulun alla ympäri vuorokauden.

Perjantaina eli jouluaattona S-ryhmän koko marketkaupan verkosto on avoinna.

– Jouluaatto on tänä päivänä ruokakaupassa varsin normaali. Varsinkin kun katsotaan isompia kaupunkeja, mehän palvelemme asiakkaita aamusta iltaan, kertoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho STT:lle.

Joulupäivänä S-ryhmän noin tuhannen myymälän verkostosta on avoinna suunnilleen puolet. Päällysaho vakuuttaa, että jokaisessa maakunnassa ja kaupungissa pääsee ruokaostoksille myös joulupäivänä. Aukiolot vaihtelevat maakunnittain.

– Jossakin kaupungissa on Prisma avoinna, mutta sitten saattaa vieressä oleva S-market olla kiinni, Päällysaho kuvailee.

Tapaninpäivänä S-ryhmän ruokakaupat ovat auki enimmäkseen tavallisten sunnuntaiaukiolojen mukaan.

K-kaupoista suurin osa auki myös joulupäivänä

Keskon päivittäistavarakauppojen aukiolot ovat jouluaattona monin paikoin hieman suppeammat kuin tavallisena perjantaina. Toisaalta K-Citymarketit palvelevat jouluaattona normaaleilla aukioloajoilla.

Joulupäivänä suurin osa K-ryhmän ruokakaupoista on auki, mutta jotkin yksittäiset myymälät voivat olla suljettuna. Tapaninpäivänä K-ryhmän ruokakaupoissa on normaalit sunnuntaiaukiolot.

– Ostoksilla pystyy käymään ja joulupöytää täydentämään myös joulunpyhien aikaan, kertoo K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki STT:lle.

Joissakin K-Citymarketeissa ja K-Supermarketeissa palvelutiskit voivat joulunaluspäivinä olla auki jopa puolilleöin.

Lidlin myymälät palvelevat jouluaattona aamukahdeksasta iltapäiväneljään. Joulupäivänä kaikki Lidlin myymälät ovat suljettuna. Tapaninpäivänä Lidlin myymälät palvelevat normaalein sunnuntaiaukioloin.

Junaliikenteen aikatauluissa poikkeuksia

Alkon myymälät ovat torstaina avoinna 9–21 ja jouluaattona aamuyhdeksästä puoleenpäivään asti. Joulu- ja tapaninpäivänä myymälät ovat kiinni.

Maanteiden varsilla sijaitsevien liikenneasemien aukioloajat vaihtelevat. Esimerkiksi S-ryhmän ABC-asemien ja Nesteen K-asemien verkostoissa on myös ympäri vuorokauden palvelevia asemia.

VR:n kaukoliikenteen junat kulkevat aatonaattona perjantaiaikataulujen mukaisesti.

Jouluaattona aamupäivällä junaliikenne kulkee lauantain aikatauluilla. Iltapäivällä junaliikenteen vuorot harvenevat ja päättyvät iltakuudelta.

Joulupäivänä on voimassa harvennetun sunnuntailiikenteen aikataulu. Tapaninpäivänä junat liikennöivät pääasiassa sunnuntaiaikataulujen mukaan joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.

Operaatio Lumihiutale auttaa maanteillä

Posteista valtaosa on nykyisin kauppojen ja muiden liikeyritysten ylläpitämiä, ja ne palvelevat joulun aikaan omien aukioloaikojensa mukaan.

Kaukoliikenteen linja-autoliikenne harvenee joulun seutuna. Joulun ja vuodenvaihteen pyhät aiheuttavat poikkeuksia bussiliikenteen aikatauluissa. Lisätietoja löytyy esimerkiksi Matkahuollon sivuilta ja liikennöitsijöiden omilta sivuilta.

Maanteillä pulaan joutuvia auttava Autoliiton Lumihiutale-kampanja järjestetään 53. kerran. Ongelmatilanteissa voi soittaa numeroon 0200 8080 tai käyttää Autoliiton mobiilisovellusta.

---

Juttua korjattu klo 12.15: Lidlin myymälät eivät ole tapaninpäivänä suljettuina, vaan ne palvelevat normaalein sunnuntaiaukioloin. Poistettu virheellinen maininta, että Keskon päivittäistavarakauppojen aukioloissa olisi paikkakuntakohtaisia eroja. Täydennetty juttuun tietoja K-ryhmän ruokakauppojen aukioloista.

Mainos: Intelligent Banker Aps

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut