Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nordean hallituksen puheenjohtaja vaihtumassa ensi syksynä – britti Stephen Hester nousemassa Torbjörn Magnussonin tilalle

Nordean nimitystoimikunta esittää britti Stephen Hesteriä yhtiön seuraavaksi hallituksen puheenjohtajaksi. Hester nousisi hallituksen jäseneksi kevään yhtiökokouksessa ja siirtyisi hallituksen puheenjohtajaksi lokakuun alussa.

Nykyinen hallituksen puheenjohtaja Torbjörn Magnusson jatkaisi puheenjohtajana syyskuun loppuun saakka, jonka jälkeen hän siirtyisi hallituksen jäseneksi.

– Nimitystoimikunta on perinpohjaisessa selvitystyössään kiinnittänyt erityistä huomiota hallituksen puheenjohtajan tehtävien menestyksekkääseen siirtämiseen seuraavalle hallituksen puheenjohtajalle, kertoo nimitystoimikunnan puheenjohtaja Ricard Wennerklint tiedotteessa.

Hänen mukaansa Hesterillä on laajaa kokemusta pankki- ja vakuutustoiminnasta niin kansainvälisesti kuin Pohjoismaissa.

Hester on toiminut 17 vuotta toimitusjohtajana muun muassa Royal Bank of Scotlandissa ja RSA Insurancessa, joka on ruotsalaisen Trygg Hansan sekä Tanskassa ja Norjassa toimivan Codanin omistaja.

Tätä ennen hän työskenteli 22 vuotta finanssialalla Credit Suissessa ja Abbey Nationalissa .

– On suuri etuoikeus tulla ehdotetuksi Nordean hallituksen puheenjohtajaksi myöhemmin tänä vuonna. Pohjoismaisten pankkien joukosta Nordealla on mielestäni parhaimmat edellytykset menestyä, Hester arvioi.

Nimitettäisiin aluksi varapuheenjohtajaksi

Hester on riippumaton Nordeasta ja sen merkittävistä osakkeenomistajista Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin mukaisesti. Hän ei tällä hetkellä omista Nordean osakkeita.

Hallituksessa Hester nimitettäisiin aluksi varapuheenjohtajaksi, ja hänen noustessa puheenjohtajaksi Magnusson ottaisi hoitaakseen varapuheenjohtajan tehtävät.

Nordean hallituksen nykyinen varapuheenjohtaja Kari Jordan on ilmoittanut nimitystoimikunnalle, ettei hän ole käytettävissä jatkokaudelle hallituksessa.