Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Hallitukselta odotetaan linjauksia koronatilanteen hoidosta, USA:n ulkoministeri Blinken antoi ymmärtää Suomen haluavan Natoon

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Hallitukselta odotetaan linjauksia koronatilanteen hoidosta

Hallitukselta odotetaan tänään linjauksia siitä, mitä omikronmuunnoksen vuoksi pahentuneen koronatilanteen hoidossa täytyy ottaa avuksi. Koronaministeriryhmä on koolla ensin aamupäivällä ja uudestaan iltapäivällä kello 13 alkaen.

Ennakkotietojen mukaan esille ovat nousemassa ainakin anniskeluravintoloiden aukiolo ja uudet koronatuet. Harkittavana on mahdollisesti myös valmiuslakiin liittyviä toimia.

Etelän teillä ja jalkakäytävillä voi olla vielä aamulla liukasta, lounaassa varoitetaan voimakkaasta tuulesta

Tienkäyttäjien on syytä varautua Etelä-Suomessa liukkaisiin keleihin vielä tänään aamulla.

Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa liikennesää voi olla aamulla huono lumisateen vuoksi, Pirkanmaalla ja Hämeessä keliä heikentää tienpintojen jäätyminen.

Etelä- ja lounaisrannikolla sekä Hämeessä jalkakäytävät saattavat vielä aamulla olla liukkaita jään päällä olevan veden vuoksi.

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa varoitetaan tänään voimakkaasta luoteistuulesta. Puuskat voivat olla nopeudeltaan jopa 20 metriä sekunnissa.

Turpeen energiakäyttö vähenee vauhdilla

Turpeen käytöstä energiantuotannossa luovutaan nyt vauhdilla. Viimeiset kaksi vuotta turpeen käytön määrä on pudonnut 20–25 prosentin vuosivauhtia ja Neovasta ennustetaan tulevalle vuodelle jopa 30 prosentin vähennystä.

Neovan mukaan turpeesta luopumiseen ovat eniten vaikuttaneet päästöoikeuden voimakkaasti kohonnut hinta ja veroratkaisut.

Esimerkiksi Oulun Energia siirtyy täysin turvevapaaseen energiaan vuoden 2024 loppuun mennessä, Tampereen Sähkölaitos vuoden 2023 aikana ja Seinäjoen Energia tämän vuoden aikana.

Hallitusohjelmassa on linjattu, että turpeen energiakäyttö vähintään puolitetaan vuoteen 2030 mennessä.

USA:n ulkoministeri Blinken antoi ymmärtää Suomen haluavan Natoon

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinkenin mukaan Suomi olisi haluamassa sotilasliitto Naton jäseneksi. Blinken kommentoi asiaa MSNBC-uutiskanavan aamuohjelmassa.

Blinkeniä haastatellut juontaja totesi, että kuulopuheiden perusteella Suomi ja mahdollisesti toinenkin maa haluaa liittyä Natoon. Tähän ulkoministeri Blinken vastasi myöntävästi.

Haastattelu käsitteli pitkälti Yhdysvaltain ja Venäjän suhdetta sekä Ukrainan kriisiä. Yhdysvaltain ulkoministeriö on julkaissut haastattelusta litteroidun version.

Blinkenin haastattelusta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Capitolin mellakkaa tutkiva komitea lähetti haasteet somejäteille

Yhdysvalloissa Capitolin mellakkaa tutkiva edustajainhuoneen komitea on lähettänyt haasteet neljälle suurelle sosiaalisen median yhtiölle. Twitter ja Reddit sekä Facebookin ja Googlen emoyhtiöt saivat haasteet, koska ne eivät ole tutkintakomitean mukaan vieläkään toimittaneet kattavia vastauksia jo elokuussa lähetettyihin pyyntöihin.

Tavoitteena on saada lisävalaistusta siihen, millaista tietoa alustoilla liikkui ennen kongressitalon valtausta tammikuussa vuosi sitten. Tutkintakomitea haluaa saada käsiinsä asiakirjat, jotka liittyvät esimerkiksi väärän tiedon leviämiseen.

Vuosi sitten loppiaisena suuri joukko silloisen presidentin Donald Trumpin kannattajia tunkeutui kongressitaloon Washingtonissa estääkseen Joe Bidenin presidentinvaalivoiton vahvistamisen.

Yhdysvaltalaissenaattori Kennedyn salamurhasta tuomittu Sirhan Sirhan ei päässyt ehdonalaiseen vapauteen

Yhdysvalloissa Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom on evännyt yli 50 vuotta vankilassa istuneen Sirhan Sirhanin pääsyn ehdonalaiseen vapauteen. Asiasta kertovat useat kansainväliset mediat, muun muassa Guardian-lehti.

Sirhan todettiin syylliseksi senaattori Robert F. Kennedyn vuoden 1968 salamurhaan. Sirhan tuomittiin aluksi kuolemaan, mutta tuomio muutettiin myöhemmin elinkautiseksi vankeustuomioksi.

Ehdonalaislautakunta päätyi viime elokuussa suosittelemaan, että 77-vuotias Sirhan päästettäisiin ehdonalaiseen vapauteen.

Senaattori Robert F. Kennedy oli Dallasissa vuonna 1963 salamurhatun presidentti John F. Kennedyn nuorempi veli.

Tuukka Rask palasi Bostonin maalille - torjui täpärästi voittoon

Jääkiekon NHL:ssä suomalaismaalivahti Tuukka Rask teki odotetun paluun Boston Bruinsin maalille, kun joukkue kohtasi kotijäällään Philadelphia Flyersin. Rask torjui Bostonille täpärän 3–2-voiton. Hän pysäytti kiekon 25 kertaa, kun taas Flyersin maalilla Carter Hart venyi 33 torjuntaan.

Tshekkihyökkääjä David Pastrnak murjaisi Bostonille hattutempullisen maaleja. Suomalaishyökkääjä Erik Haula oli syöttämässä niistä ensimmäistä.

Viime kesän lonkkaleikkauksestaan toipunut Rask teki alkuviikosta Bruinsin kanssa pelaajasopimuksen. Rask on pelannut Boston Bruinsissa kaudesta 2007–08. Hänen edellinen sopimuksensa päätyi viime kauteen.