Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruotsin pääministerillä todettu koronavirustartunta – tartuntoja on tullut ilmi puoluejohtajien ja pääministerin keskiviikkoisen tapaamisen jälkeen

Ruotsissa pääministeri Magdalena Anderssonilla on todettu koronavirustartunta. Asiasta kertoo pääministerin tiedottaja uutistoimisto TT:lle.

Positiivinen tulos tuli tiedottajan mukaan pikatestissä. Andersson noudattaa nyt voimassa olevia ohjeistuksia ja jatkaa työntekoa kotoa.

Pääministerin voinnin kerrotaan olevan olosuhteisiin nähden hyvä.

Myös keskustapuolueen johtaja Annie Lööf ja ympäristöpuoluetta edustava Per Bolund ovat tehneet positiivisen testin osallistuttuaan keskiviikkona muun muassa puoluejohtajien ja pääministerien tapaamiseen.

Ensimmäisenä tartunnastaan kertoi Lööf. Hän ilmoitti keskiviikkona pääministerin tapaamisen jälkeen, että oli viime viikon lopulla tavannut ihmisen, joka oli myöhemmin saanut oireita. Torstaina Bolund ilmoitti saaneensa pikatestistä positiivisen tuloksen ja jäävänsä siksi karanteeniin.

Ruotsin tämänhetkisen suosituksen mukaan niiden aikuisten, jotka eivät ole sairastaneet koronaviruksen aiheuttamaa tautia kuluneiden kuuden kuukauden aikana, täytyy välttää kontakteja mahdollisimman paljon ja pitää kahden metrin turvavälit seitsemän päivän ajan, jos he ovat olleet tekemisissä koronavirustartunnan saaneen kanssa. Syy tähän on se, että virusta voi tartuttaa jo ennen oireiden alkamista.