Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansanedustaja Päivi Räsästä syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – käräjäkäsittely alkaa

Helsingin käräjäoikeus alkaa tänään käsitellä kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) syytteitä. Kristillisdemokraattien entistä pitkäaikaista puheenjohtajaa ja ex-sisäministeriä syytetään kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Syytteet koskevat Räsäsen kirjoituksia, joissa hänen epäillään halventaneen homoseksuaaleja.

Valtakunnansyyttäjän mukaan Räsäsen lausumat ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan.

Räsänen ei itse katso syyllistyneensä minkään ihmisryhmän uhkaamiseen tai solvaamiseen.

Syytteet koskevat muun muassa somekirjoituksia

Syytteet koskevat Räsäsen kirjoituksia ja lausumia julkisuudessa.

Esimerkiksi kirjoituksessaan "Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen" Räsänen esitti muun muassa, että homoseksuaalisuus on "tieteellisesti todistettu psykoseksuaalisen kehityksen häiriö". Kirjoitus julkaistiin Suomen Luther-säätiön ja Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan verkkosivuilla.

Myös Räsäsen kirjoituksen julkaissutta Suomen Luther-säätiön asiamiestä ja hallituksen jäsentä Juhana Pohjolaa vastaan on nostettu syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Luther-säätiö on omien sanojensa mukaan hengellinen uudistusliike, joka palvelee ja tukee lähetyshiippakunnan seurakuntia ja työntekijöitä. Myös Pohjola on julkisuudessa kiistänyt saamansa syytteen.

Räsänen julkaisi lisäksi omilla Twitter-, Instagram- ja Facebook-tileillään mielipiteen, jonka mukaan homoseksuaalisuus on häpeä ja synti.

Räsänen on myös vieraillessaan Yle Puhe -radiokanavan ohjelmassa esittänyt syyttäjän mukaan homoseksuaaleja halventavia lausumia. Räsänen oli ohjelmassa sanonut, että jos homoseksuaalisuus on geneettistä, se on silloin "geneettinen rappeuma ja sairautta aiheuttava geeniperimä".

Syyttäjä lopetti esitutkinnan yhden rikosepäilyn osalta. Räsänen oli MTV:n Maria Veitolan Yökylässä-ohjelmassa väittänyt, että homoseksuaalisuus on seksuaalinen vinoutuma. Syyttäjän mukaan lausuma halvensi homoseksuaaleja, mutta vaikka esitutkinta suoritettaisiin loppuun, teko olisi kuitenkin kokonaisuutena arvioiden vähäinen.

Syyttäjä: Halveksuntaa ja vihaa aiheuttavia lausumia

Valtakunnansyyttäjä katsoo, että Räsäsen lausumat ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan.

Räsänen ei ole katsonut syyllistyneensä minkään ihmisryhmän uhkaamiseen tai solvaamiseen. Räsäsen mukaan syytteiden nostamisessa ja mahdollisessa tuomiossa on kyse uskonnon- ja sananvapaudesta.

Syyttäjän mukaan lausumat loukkaavat homoseksuaalien yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa, joten ne ylittävät sanan- ja uskonnonvapauden rajat.