Perussuomalaiset jättää välikysymyksen polttoaineiden ja sähkön hintojen noususta ja hallituksen kyvyttömyydestä reagoida tilanteeseen. Hintojen nousu kasvattaa liikkumisen ja asumisen kustannuksia ja heikentää merkittävästi pieni- ja keskituloisten ostovoimaa, perusteli puheenjohtaja Riikka Purra.
– Nyt ei riitä huolestuneisuus ja päivittely. Kansalaiset tarvitsevat näkymän siitä, miten tilannetta tullaan helpottamaan, Purra tviittasi .
Purran mukaan inflaatio on kiihtynyt pahemmin kuin asiantuntijat ovat ennustaneet. Kalliit hinnat vaikuttavat esimerkiksi siihen, kannattaako töissä enää käydä. Ongelma kohtaa pahiten suurten kaupunkien ulkopuolella asuvia.
Purra paheksui valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) eduskunnan kyselytunnilla joulukuussa antamaa vastausta, että kovien sähkölaskujen kanssa kamppailevat voivat tukeutua sosiaaliturvaan. Purran mukaan perussuomalaiset pitää esitettyä ratkaisua ylimielisenä.
– Me vaadimme polttoaineiden ja sähkön hintoja alentavia kansallisia toimia, kuten veronalennuksia. Hallitus levittää kätensä syyttäen maailmanmarkkinahintoja ja väittää, etteivät he voi mitään asialle. Tämä ei ole totta. Hintoihin vaikutetaan merkittävästi kansallisin toimin. Esimerkiksi kireä jakeluvelvoite nostaa hintaa entisestään, Purra moitti tiedotteessa.
Purran mukaan hallituksen ilmastopolitiikka pahentaa tilannetta, heikentäen Suomen kilpailukykyä.
– Hallituksen on peruutettava muita maita kireämmästä hiilineutraalisuustavoitteesta. Suomalaisia ei voi ilmastokurjistaa kahdesta suunnasta, sekä yliampuvilla kansallisilla toimilla että suostumalla kaikkeen, mitä EU:sta kehdataan ehdottaa, Purra vaati.
Kokoomus harkitsee mukaanlähtöä
Kokoomus ei vielä ole päättänyt, lähteekö se mukaan perussuomalaisten välikysymykseen, kertoi puheenjohtaja Petteri Orpo.
Orpo sanoi puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä kokoomuksen olevan hyvin tietoinen energiakustannusten noususta ja jakavan kansalaisten huolen.
– Asia on tärkeä. Me tulemme perehtymään heidän välikysymykseensä ja arvioimme, vastaako se meidän käsitystä ja vastaavatko siinä esitettävät keinot ja kritiikki meidän näkemystämme, Orpo sanoi.
Orpo ei allekirjoittanut perussuomalaisten näkemystä, että hintojen nousu olisi merkittävästi seurausta hallituksen ilmastopolitiikasta.
– Hallituksen ilmastotoimilla on voinut olla energian hintaa nostava vaikutus. Esimerkiksi turpeen energiakäyttö ajettiin hallitsemattomalla tahdilla alas, jolloin se pitää korvata muulla kalliimmalla energialla. Mutta on vaikea näyttää suoraan, että muuten ilmastotoimilla olisi ollut paljon energianhintaa nostava vaikutus.
Ilmastotoimia voidaan kokoomuksen mukaan tehdä niin, ettei päästöjen vähentäminen tule kohtuuttoman kalliiksi suomalaisille kotitalouksille tai veronmaksajille.
– Mielestäni perussuomalaiset omista tarkoitusperistään kärjistää tämän kysymyksen, Orpo sanoi.