Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Orpo torui hallitusta yrittäjien hylkäämisestä

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo moittii hallitusta yrittäjien hylkäämisestä koronakriisissä.

– Uskon politiikassa yhteistyöhön, mutta nyt olen todella vihainen. Vasemmistohallitus on Suomen yrittäjävihamielisin hallitus vuosikymmeniin, Orpo sanoi.

Orpo sanoi saaneensa lukemattomia yhteydenottoja koronarajoitusten takia ahdinkoon joutuneilta yrittäjiltä.

– Muiden muassa ravintoloiden ja kuntosalien ovet laitettiin säppiin täysin mielivaltaisesti. Kulttuuri- ja tapahtuma-ala on historiallisessa ahdingossa. Kukaan hallituksesta ei ole uskaltautunut kertomaan, miksi yrittäjiä poljetaan, Orpo torui.

Orpo vaati, että jos valtio estää yrittämisen, pitää yrittäjän saada siitä korvaus. Mahdollisista rajoituksista tiedotettaessa hallituksen on samalla kerrottava, millaista tukea yrittäjä saa. Eduskunnan talousvaliokunnan tulisi perata, miten eri yritysmuotoja on kohdeltu pandemian aikana.

– Sanon vielä selkeästi: jos valtio estää yrittämisen, yrittäjän pitää saada siitä aina korvaus. Valtion kassan on se kestettävä, sillä kaatuneita yrityksiä ja konkurssiaaltoa se ei kestä, Orpo linjasi.

Hän lupasi, että kokoomukselta yrittäjät saavat muutakin kuin puhetta arvostuksesta, tai SDP:n vaalitempausta mukaillen, suklaata.

– Me tahdomme mustaa valkoiselle, että yrittäjän elinkeino turvataan vastaavan kriisin iskiessä.

Ykkössija tavoite eduskuntavaaleissa

Samassa puheessa Orpo arvosteli sote-uudistuksen paisuvia kustannuksia ja kasvavaa velkaantumista. Hän asetti tavoitteeksi, että kokoomus toistaa aluevaalivoittonsa ensi kevään eduskuntavaaleissa. Nykyhallitus on Orpon mukaan päästänyt ruorin pyörimään ja Suomen talouden ajautumaan väärään suuntaan.

– Ruorista on tartuttava kiinni, jotta talous saadaan ohjattua kestävään suuntaan, Orpo sanoi.

Kokoomuksen työllisyyttä ja talouskasvua edistävillä resepteillä valtion velkaantuminen olisi jäänyt pienemmäksi, Orpo vakuutti.

– Me olemme kolme vuotta esittäneet tähän lääkkeitä. Jos hallitus olisi tehnyt sen kaltaisia toimia kautensa alusta lähtien niin meidän tilanteemme olisi paljon parempi.

Koronan hoitoon kokoomus hyväksyy Orpon mukaan velanoton, mutta siihen ei ole jääty.

– Hallitus on sen varjolla työntänyt velkarahaa miljardeja muuallekin ja sen lisäksi jättänyt kasvutoimet tekemättä.

Hän epäili, että kevään kehysriihi päätyy lykkäämään sopeutustoimet seuraavalle hallitukselle, vaikka valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) on puhunut muuta.

– Saarikolla ollut vahvat puheet, mutta ans kattoo kuinka käy. Minulla ei ole usko kovin korkealla.