Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus lupasi torstaina eduskunnan kyselytunnilla täsmätoimia energian hintojen alentamiseksi, kun oppositiopuolueet hiillostivat ministereitä asiasta.
Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan hallitus valmistelee täsmätoimenpideohjelmaa energian hintoihin puuttumiseksi.
Kyselytunnilla oppositiopuolueet nostivat esille muun muassa uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen, jolla pyritään edistämään niiden käyttöä ja päästövähennysten aikaansaamista liikenteessä. Jakeluvelvoite osaltaan nostaa polttoaineiden hintoja, minkä vuoksi se joutui opposition hampaisiin.
Pääministeri Marin sanoi hallituksen olevan valmis tarkastelemaan jakeluvelvoitteen nostamisen aikataulua.
– Me olemme aikaisemmin sopineet, että tätä nostetaan 34 prosenttiin, mutta meidän on tätä aikataulua katsottava. Me emme missään nimessä omilla toimillamme halua vaikeuttaa tätä nykyistä tilannetta vaan päinvastoin helpottaa, ja sen vuoksi myös tämä jakeluvelvoite on sellainen asia, mitä me joudumme tarkastelemaan, Marin sanoi.
Ammattidiesel käyttöön?
Kokoomuksen Timo Heinonen ehdotti myös niin sanotun ammattidieselin käyttöönottoa, jolloin kuorma- ja linja-autoissa käytettävää dieseliä verotettaisiin muissa ajoneuvoissa käytettävää dieseliä kevyemmin. Valtiovarainministeri Saarikko suhtautui ajatukseen myönteisesti.
– Olen käynyt viimeksi tällä viikolla kuljetusalan ammattiliiton kanssa tätä aihetta läpi, ja pidän esitystä perusteltuna. Tämä on osa hallituksen pohdintaa, jota käymme, mitkä olisivat ne tehokkaimmat täsmätoimet, mihin kannattaisi ryhtyä, Saarikko sanoi.
Eduskunnassa tullaan kuulemaan lähiaikoina enemmänkin keskustelua energian hinnoista, sillä perussuomalaiset jättivät hallitukselle tiistaina välikysymyksen polttoaineiden ja sähkön hintojen noususta ja hallituksen kyvyttömyydestä reagoida tilanteeseen.
Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt lähtivät mukaan välikysymykseen, mutta kokoomus jäi siitä pois. Puolue kertoi pitävänsä perussuomalaisten ratkaisuja tilanteeseen vastuuttomina ja epärealistisen kalliina.
Saarikko lähti vastahyökkäykseen
Kyselytunnilla esiintyneiden perussuomalaisten mielestä asumisen ja autoilun hinnannousut johtuvat ennen muuta hallituksen kireistä ilmastotoimista.
Valtiovarainministeri Saarikko lähti perussuomalaisten hiillostuksessa vastahyökkäykseen ja vaati perussuomalaisia kertomaan, millä puolue rahoittaisi esittämänsä tuntuvan bensiinin verokevennyksen. Saarikon mukaan esimerkiksi 20 sentin alennuksen vaikutus valtiontalouteen olisi noin 800 miljoonaa euroa.
– Opposition etuoikeus – ja viittaan erityisesti perussuomalaisiin – on tehdä esityksiä, joiden menoja ja kuittaamista valtion kokonaiskassasta teidän ei tarvitse pohtia ihan niin paljon kuin meidän, Saarikko muotoili.
Perussuomalaiset vaativat kyselytunnilla toistuvasti hallitusta laskemaan Suomen kunnianhimoiset ilmastotavoitteet muiden EU-maiden tasolle. Perussuomalaisten Mauri Peltokankaan mukaan hallituksen Euroopan kunnianhimoisin ilmastopolitiikka kurjistaa Suomen kansan oloja, kun SDP:n, RKP:n ja keskustan ilmastopolitiikka on vihreiden talutushihnassa.
Pääministeri Marin ei allekirjoittanut Peltokankaan arviota, vaan ilmoitti, että hallitus tulee jatkamaan kunnianhimoista ilmastopolitiikkaansa.
– Me tulemme kirittämään myös muita maita kunnianhimoisempiin ilmastotoimiin, koska meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Hinta sille, että me emme tekisi ilmastotoimia, olisi erittäin kova, ja tuota hintaa ei valitettavasti voi rahalla kuitata. Se kuitataan tulevien sukupolvien hyvinvoinnilla, Marin sanoi.