Halpakauppaketju Tokmanni kirjasi loppuvuonna edellisvuoden vastaavaa aikaa pienemmän liikevoiton. Loka-joulukuun 2021 vertailukelpoinen liikevoitto oli 40,5 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 44,8 miljoonaa.
Koko vuoden aikana liikevaihto kasvoi 6,4 prosenttia. Vertailukelpoinen liikevoitto nousi 105,7 miljoonaan oltuaan edellisvuoden 99,7 miljoonasta.
Toimitusjohtaja Mika Rautiaisen mukaan asiakkaiden käyttäytymiseen vaikutti loka-joulukuun aikana koronapandemiaan liittyvä viestintä ja rajoitukset. Asiakasmäärä ja myymälöiden liikevaihto laskivat hiukan edellisvuoden tasosta.
Lisäksi lähes kaikki liiketoiminnan kustannukset nousivat, erityisesti sähkön hinta. Henkilöstökuluissa näkyi sairauspoissaolojen kasvu.
Markkinointikuluja kasvatti kanta-asiakasohjelma Tokmanni Klubin lanseeraus.
Rautiaisen mukaan strategia ja siinä määritellyt kasvuhankkeet etenevät suunnitellusti. Tuotteiden määrää on kasvatettu ja yhtiö on hankkinut suuremman kokoluokan myymälän. Kaikkiaan Tokmannilla on lähes 200 myymälää ympäri Suomen.
Hallitus esittää yhtiökokoukselle 0,96 euron osinkoa osaketta kohti viime vuodelta.