Mediakonserni Keskisuomalaisen operatiivinen vertailukelpoinen liikevoitto nousi viime vuonna 12,8 miljoonaan euroon toissa vuoden 9,1 miljoonasta eurosta.
Liikevaihto nousi 2,3 prosenttia 211,6 miljoonaan euroon.
Yhtiö kasvatti liiketoimintaansa ostamalla Hämeen Sanomat -konsernin ja siihen liittyvän kustannus- ja jakeluliiketoiminnan. Keskisuomalainen myös nousi Ilkka-Yhtymän suurimmaksi osakkeenomistajaksi.
Keskisuomalainen-konserni kustantaa esimerkiksi Keskisuomalaista, Savon Sanomia, Hämeen Sanomia ja Kouvolan Sanomia. Yhteensä konserni kustantaa seitsemäätoista 5–7-päiväistä lehteä ja digitaalista uutismediaa, 33:a paikallislehteä sekä 36:a kaupunkilehteä.
Osinkoa esitetään maksett avaksi 0,7 euroa
Keskisuomalaisen toimitusjohtajan Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan yhtiön ydinliiketoiminta kustantaminen oli erittäin kannattavaa viime vuonna.
– Haastavassa toimintaympäristössä olemme tyytyväisiä tulokseemme, Kangaskorpi sanoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa tänä vuonna yhtiön toiminnan keskiössä on ostettujen liiketoimintojen integrointi konserniin sekä toiminnan virtaviivaistaminen. Liikevaihdon uskotaan kasvavan ja operatiivisen vertailukelpoisen liikevoiton pysyvän viime vuoden tasolla.
Koronapandemian seurauksena konsernin kaupunkilehti- ja suoramainontaliiketoiminnat kärsivät selvästi. Näissä tuotteissa ansainta jäi selvästi alle koronaa edeltävän tason.
– Pandemian väistyessä on odotettavissa, että näiden tuotteiden kysyntä ja tuloksentekokyky vahvistuvat, Kangaskorpi sanoo.
Yhtiön hallituksen osinkoesitys osaketta kohden on tälle vuodelle 0,7 euroa. Tämän lisäksi hallitus päättää loppuvuoden aikana mahdollisesta 0,3 euron lisäosingosta.