Yhä useampi ruotsalainen kannattaa maansa liittymistä sotilasliitto Natoon. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT :n teettämässä kyselyssä 41 prosenttia kannatti jäsenyyttä, kun taas 35 prosenttia vastusti sitä.
Kyselyn toteutti mielipidemittausyhtiö Novus torstaina ja perjantaina. Edellisessä kyselyssä tammikuussa kannattajia oli 37 prosenttia ja vastustajia saman verran kuin nyt. Epävarmojen osuus laski 28 prosentista nyt 24 prosenttiin.
Nato-jäsenyyden kannatus on suurinta maltillisen kokoomuksen, kristillisdemokraattien, liberaalien, keskustapuolueen ja ruotsidemokraattien kannattajien joukossa. Hallituspuolue sosiaalidemokraattien kannattajien joukossa vastustajia oli enemmän kuin kannattajia. Vasemmistopuolueen ja ympäristöpuolueen kannattajien joukossa vastustajat olivat enemmistössä.
Novusin toimitusjohtaja Torbjörn Sjöström totesi, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kyselyssä voitiin tilastollisesti vahvistaa, että jäsenyyden kannattajia on enemmän kuin vastustajia. Kyselyyn vastasi reilu tuhat ihmistä Novusin nettipaneelissa.
Sjöström ennakoi, että jäsenyyden kannatus tuskin laskee lähiaikoina. Hän arveli epävarmojen osuuden pienenevän entuudestaan, vaikka Nato-jäsenyyden käytännön merkitys on vielä monelle epäselvä. Sjöströmin mukaan kyselyssä ilmeni myös, että entistä useampi on huolissaan Venäjän toiminnasta.
Puoluekenttä hajoaa
Sosiaalidemokraattien virallinen linja on, että Ruotsin ei tule liittyä Natoon, mutta sosiaalidemokraatit katsovat, että yhteistyötä voidaan syventää.
Ruotsidemokraatit eivät kannata jäsenyyttä ilman kansanäänestystä, mutta haluavat, että Ruotsi pitää esillä Suomen kaltaista Nato-optiota.
Maltillinen kokoomus, keskusta, liberaalit ja kristillisdemokraatit kannattavat liittymistä. Vasemmistopuolue haluaa säilyttää Ruotsin liittoutumattomuuden, ympäristöpuolue samoin.