Australiassa noin kolmeasataatuhatta ihmistä on kehotettu valmistautumaan evakuointiin tulvien vuoksi, uutisoi maan yleisradio ABC. Itärannikkoa koettelevat pahimmat tulvat vuosikymmeniin, ja rankkasateet ovat jatkuneet seudulla myös tänään.
Tulvissa on kuollut ainakin yhdeksän ihmistä, ja noin kymmenen ihmistä on kateissa. Useita tuhansia on pelastettu. Vähintään 40 000 on joutunut jättämään kotinsa.
Queenslandin osavaltion pääministeri Annastacia Palaszczuk totesi, että Brisbanen suurkaupunki on saanut 80 prosenttia vuoden keskimääräisestä sademäärästä viimeisen kolmen päivän aikana.
Sademäärä Etelä-Queenslandissa ja Uuden Etelä-Walesin pohjoisosassa on ollut "tähtitieteellinen", sanoi meteorologi Jonathan Howe Australian Ilmatieteen laitoksesta. Jälkimmäisessä osavaltiossa sijaitsee maan suurin kaupunki Sydney, jonne on niin ikään annettu tulvavaroituksia.