Ensimmäinen nauhoitus Marsista paljasti, että äänellä on siellä kaksi nopeutta

Ensimmäiset Marsin pinnalta tehdyt ääninauhoitukset paljastavat, että toisin kuin Maassa, äänellä on Marsissa kaksi eri nopeutta. Tutkijoiden mukaan tämä merkitsisi sitä, että ihminen kuulisi ääniä oudolla viiveellä ja keskustelu jo muutamien metrien välimatkalta olisi hankalaa.

Yhdysvaltain avaruushallintovirasto Nasan Perseverance-luotaimen mukana olleen mikrofonin paljastamista tiedoista kerrottiin Nature-tiedelehden julkistamassa tutkimuksessa perjantaina.

Nauhoitusta kertyi kaikkiaan viisi tuntia ja se osoitti, että Mars on hyvin hiljainen planeetta. Satunnaisten tuulenpuuskien lisäksi mikrofoni onnistui tallentamaan luotaimen mukana matkanneen Ingenuity-pienoishelikopterin lentoääntä sekä kalahduksia, jotka olivat seurausta Perseverance-luotaimen lasersäteen osumisesta kiviin.

Mittauksen vahvistivat aluksi aiemman oletuksen, että äänennopeus Marsissa on huomattavasti hitaampi, 240 metriä sekunnissa, verrattuna Maan 340 metriin sekunnissa. Tämä johtuu siitä, että Marsin ilmakehä on sata kertaa ohuempi kuin maapallolla ja lähes kokonaan hiilidioksidia.

Tutkijat kuitenkin hämmästyivät, kun laserin aiheuttaman äänen nopeudeksi mitattiinkin nopeampi 250 metriä sekunnissa. Kävi ilmi, että korkeammat äänet matkaavat Marsin ilmakehässä nopeammin kuin pienoiskopterin roottorin aiheuttama matala ääni.

Tutkimuksen pääkirjoittajan Sylvestre Mauricen mukaan tämä merkitsisi sitä, että esimerkiksi orkesterin kuunteleminen hieman etäämmältä kuulostaisi oudolta, koska korkeat ja matalat musiikin äänet saavuttaisivat kuulijan eri aikaan.

Mainos: Intelligent Banker Aps

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut