Kunta-alan sovittelulautakunta jatkaa sovintoesityksen valmistelua maanantaina

Kunta-alan työriitaa ratkova sovittelulautakunta jatkaa sovintoesityksen valmistelua maanantaina. Asiasta kertoo lautakunnan puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen Twitterissä.

Pylkkäsen mukaan lautakunta kiittää neuvotteluryhmiä etenemisestä tekstikysymyksissä.

Kunta-alan lakkoaalto uhkaa laajeta vapun jälkeen kymmeneen kaupunkiin, ellei sopua synny sitä ennen. Ammattiliitot JHL, Jyty sekä neuvottelujärjestö Juko ovat jättäneet varoituksen viikon mittaisesta lakosta, joka alkaisi 3. toukokuuta. Jos lakko toteutuisi, olisi siinä mukana 81 000 kunta-alan palkansaajaa.

Hoitajaliitot Tehy ja Super puolestaan kertoivat kuluneella viikolla aloittavansa joukkoirtisanoutumisen valmistelun. Liitot peruivat toisen lakkonsa, mutta aloittivat keskiviikkona ylityö- ja vuoronvaihtokiellon koko kunta-alalla.

Tehyn ja Superin mielestä perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénin (sd.) johdolla valmisteltu potilasturvallisuuslaki veisi hoitajien lakko-oikeuden ja siksi tarvitaan järeämpiä työtaistelutoimia.

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) asetti runsaat kaksi viikkoa sitten sovittelulautakunnan ratkomaan kunta-alan tulehtunutta työriitaa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut