Syyttäjän mukaan sellimurhasta syytetyt ovat yrittäneet vaikuttaa todistajiin poikkeuksellisella tavalla – videokuvan lähettäminen miehistä käräjäsaliin piti lopettaa käsieleiden takia

Vantaan vankilan sellimurhasta syytetyt 19- ja 23-vuotiaat miehet ovat yrittäneet painostaa todistajia oikeudenkäynnin aikana, syyttäjät sanovat.

Syytetyt ovat huudelleet kesken käsittelyn sekä näyttäneet erilaisia käsimerkkejä sekä toisilleen että todistajille. Eilen 23-vuotias syytetty oli tehnyt kurkunleikkausta kuvaavan eleen, kun oikeus kuuli todistajana vankia, joka oli samassa matkasellissä uhrin ja syytettyjen kanssa.

– Kun todistaja kertoo jotain heidän kannaltaan positiivista, saatetaan tuulettaa, ja kun sanoo jotain negatiivista, saatetaan näyttää uhkaavia eleitä. Tässä on jatkuvasti ollut pyrkimystä siihen, että saataisiin todistajat uhkailemalla puhumaan tai olemaan puhumatta, syyttäjä Emilia Ilander-Raulahti sanoo.

– Aiemmin en ole joutunut tilanteeseen, jossa näin räikeästi yritetään oikeudenkäynnin kestäessä erilaisilla merkeillä ja elehdinnällä tekemään tällaista.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa on jouduttu ottamaan käyttöön erityisjärjestelyjä syytettyjen käytöksen takia. Tänään molemmat syytetyt seurasivat käsittelyä etänä vankilasta niin, että he eivät näkyneet videoyhteydellä oikeussaliin. Tarkoituksena on varmistaa, etteivät he voi vaikuttaa todistajien kuulemisiin.

Todistajan mukaan 19-vuotias uhkasi tappaa hänen perheensä

Henkirikos tapahtui tammikuun lopulla yhdessä Vantaan vankilan matkaselleistä, missä oli syytettyjen ja parikymppisen uhrin lisäksi kolme muuta vankia. Syyttäjien mukaan syytetyt kohdistivat uhriin kidutuksenomaista väkivaltaa ja nöyryyttivät tätä noin kahden vuorokauden ajan. Murhan lisäksi miehiä syytetään uhrin törkeistä raiskauksista.

Esitutkinnassa vangit kertoivat, että syytetyt olivat sellissä varoittaneet heitä kertomasta tapahtuneesta. Toinen tänään kuulluista vangeista sanoi, että 19-vuotias syytetty oli uhannut tappaa hänen perheensä, jos hän kertoo tapahtuneesta kenellekään.

– Hän tietää missä asun. Olen hyvin huolissani, pelkään näitä rikollisia. Pelkään sitä hetkeä, kun he vapautuvat vankilasta ja voivat kostaa minulle, mies kertoi.

Mies sanoi, että peloistaan huolimatta hänen on kuitenkin kerrottava totuus, jotta uhrin omaiset saavat oikeutta. Tilanne sellissä oli hänen mukaansa kamala.

– Olin hyvin peloissani. En halunnut katsoa, en uskaltanut katsoa. Kuulin vain hakkaamisääniä, iskuja erittäin paljon.

Eilen oikeudessa kuultu vanki kertoi, että he eivät uskaltaneet hälyttää vartijoita, koska pelkäsivät syytettyjä. Hänen mukaansa he kuitenkin yrittivät vaivihkaa kiinnittää vartijoiden huomion uhriin.

– Yritimme saada heidät huomaamaan, mitä sellissä tapahtuu. Toivoimme, että he olisivat nähneet verijäljet sellissä, vanki sanoi.

Vartijat sanovat, etteivät huomanneet mitään

Molemmat tänään kuullut vartijat sanoivat, ettei kumpikaan heistä huomannut vankisellissä tai sen asukkaissa mitään erikoista.

Toinen vartijoista oli vienyt kollegansa kanssa matkaselliin vessapaperia uhrin surmaamista edeltävänä iltana. Vartija kertoi, että 19-vuotias syytetty tuli ovelle ottamaan vessapaperirullat vastaan. Kun vartijat olivat ovella, joku muista vangeista sanoi jotain, mutta vartija luuli sen olleen osoitettu 19-vuotiaalle.

– Hämärästi muistan, että vilkaisin selliin ja se, joka sanoi jotain, istui oikealla puolella sängyn reunalla. Luulin, että se mitä hän sanoi, oli osoitettu (syytetylle). Sitten vissiin sanottiin öitä ja laitettiin ovi kiinni, vartija kertoi.

Vankilan toiminnasta on aloitettu oma esitutkintansa.

23-vuotias käyttäytyi uhkaavasti myös viime viikolla

Eilen 19-vuotias syytetty sanoi oikeudessa, ettei toinen murhasta syytetty liity uhrin kuolemaan millään tapaa. Tämän kuullessaan 23-vuotias syytetty nosti kätensä ilmaan ja huusi. 19-vuotias vastasi eleeseen nostamalla myös omat kätensä ilmaan.

Syyttäjä kysyi 19-vuotiaalta, onko hänen kertomaansa vaikuttanut se, että 23-vuotias käyttäytyi uhkaavasti oikeussalissa viime viikolla. Hän kiisti tämän.

Viime viikolla oikeuskäsittely jouduttiin heti alkuun keskeyttämään hetkeksi, kun 23-vuotias syytetty nousi paikaltaan ja vaikutti yrittävän hyökätä jonkun kimppuun. Poliisi on arvioinut, että miehen vihan kohteena oli kanssasyytetty.

19-vuotias: Tarkoitus oli saada uhri pois samasta sellistä

19-vuotias kiisti eilen oikeudessa, että uhrin tappaminen olisi ollut suunnitelmallista. Hänen mukaan väkivallan tarkoituksena oli saada seksuaalirikoksista tuomittu uhri lähtemään pois sellistä.

Uhri istui tuomiota lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista ja oli matkasellissä, koska oli menossa Helsingin käräjäoikeuteen, missä käsiteltiin häneen kohdistunutta pahoinpitelyä. Syyttäjän mukaan molemmat syytetyt luulivat, että uhri oli tuomittu 8-vuotiaaseen lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista, mikä ei pidä paikkaansa. Kumpikaan ei oikeudessa osannut tai halunnut sanoa, mistä tällainen tieto oli tullut.

23-vuotias syytetty kiistää täysin osallistuneensa uhrin kuolemaan. Hän on myöntänyt osan väkivallasta ja katsoo syyllistyneensä törkeään pahoinpitelyyn.

Molemmilla aiempaa väkivaltarikoshistoriaa

Syyttäjät ovat pyytäneet, että syytetyille tehdään mielentilatutkimus. Molemmat heistä on viime vuonna tuomittu henkirikoksen yrityksistä vankeuteen Helsingin käräjäoikeudessa.

23-vuotias tuomittiin muun muassa murhan yrityksestä kymmenen ja puolen vuoden vankeuteen. Oikeuden mukaan mies oli puukottanut uhria useita kertoja sekä ampunut aseella tätä kohti. Käräjätuomiosta on valitettu hovioikeuteen, joten se ei ole lainvoimainen.

19-vuotias tuomittiin isänsä tapon yrityksestä kolmen ja puolen vuoden vankeuteen. Hän oli iskenyt isäänsä kerran veitsellä selkään. Tuomio on lainvoimainen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut