Poikkeuksellisen varhainen helleaalto on korventanut Etelä- ja Länsi-Eurooppaa viikonloppuna.
Esimerkiksi Espanjassa mitattiin perjantaina yli 40 asteen lämpötiloja, kertoi maan Ilmatieteen laitos AEMET Twitterissä. Kuumuus korvensi etenkin Andalusian aluetta.
BBC:n mukaan AEMET olisi todennut Jaenin kaupungissa mitatun 40,3 asteen lämpötilan korkeimmaksi toukokuun lämpötilaksi koskaan maassa.
Pohjois-Afrikasta tulevan lämpimän ilmamassan aiheuttama helleaalto on nostanut lämpötiloja jopa 15 astetta tavanomaista korkeammaksi. Espanjassa on kuuminta tavallisesti heinä-elokuussa.
Espanjalaisia kehotettiin viikonloppuna juomaan paljon vettä, välttämään fyysistä rehkimistä ja oleilemaan viileissä tiloissa niin paljon kuin mahdollista.
Helleaallot linkittyvät ilmastonmuutokseen
Uutistoimisto AFP:n mukaan myös Ranskassa hikoiltiin vuodenaikaan nähden tavallista korkeammissa lämpötiloissa. Maan eteläosissa lämpötilat kohosivat viikon aina yli 30 asteen.
Helleaallot ovat yleistymässä tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen myötä. Ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia selvittävän tutkijaryhmän World Weather Attributionin tuoreen raportin mukaan kaikki helleaallot linkittyvät jo nyt selkeästi ilmastonmuutokseen, kertoi AFP.
Edessä voi olla tukala kesä
Ylipäätään Etelä- ja Keski-Eurooppaan voi olla luvassa tavallista lämpimämpi kesä. Eteläisessä ja keskisessä Euroopassa jakson keskilämpötila on ennusteessa laajalti 1–2 astetta tavanomaista lämpimämpi, paikoin jopa yli kaksi astetta tavanomaista lämpimämpi, arvioi suomalainen sääpalvelu Foreca.
– Etelä- ja Keski-Euroopassa voimakkaat kuumuusputket ja kuivuusjaksot ovat tämän ennusteen mukaan mahdollisia -- näyttää siis siltä, että näillä alueilla olisi mahdollisesti hyvinkin tukala kesä edessä, Forecan meteorologi Markus Mäntykannas totesi palvelun verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa.