Apinarokko leviää Iso-Britanniassa ja uusia tapauksia havaitaan päivittäin, kertoi sunnuntaina brittiläinen uutiskanava Sky News.
Viranomaiset odottavat tartuntojen "merkittävää nousua" sen jälkeen, kun perjantaina oli vahvistettu, että rokkotartuntojen kokonaismäärä oli noussut 20:een.
Apinarokon leviämistapa huolestuttaa maailmalla. Ison-Britannian terveysviraston tohtorin Susan Hopkinsin mukaan leviämisen syytä ei tunneta, eikä tartunnan saaneiden välillä ole "ilmeistä yhteyttä" yksittäiseen tapahtumaan tai kokoontumiseen.
Apinarokkoa havaitaan harvoin Afrikan ulkopuolella. Nyt kuitenkin toista sataa tartuntaa on vahvistettu muun muassa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on sanonut epidemian olevan "huolenaihe", sillä Israel ja Sveitsi rekisteröivät ensimmäiset tapauksensa tänä viikonloppuna ja Itävalta rekisteröi ensimmäisen epäillyn tartunnan sunnuntaina.
Tauti, joka löydettiin ensimmäisen kerran apinoista, voi tarttua ihmisestä toiseen läheisen fyysisen kontaktin – myös sukupuoliyhteyden – kautta.
Tauti ei ole tavallisesti hengenvaarallinen, mutta on harvoissa tapauksissa johtanut myös kuolemaan. Apinarokko alkaa usein flunssan kaltaisilla oireilla ennen kuin se aiheuttaa vesirokon kaltaista ihottumaa kasvoihin ja vartaloon.
Hopkinsin mukaan sairaus on "suhteellisen lievä" aikuisilla, mutta pienet lapset ovat suuremmassa vaarassa.
Ruotsin kansanterveysvirasto kertoi torstaina ensimmäisestä Ruotsissa havaitusta tartunnasta. Kansanterveysvirasto aikoo pyytää Ruotsin hallitusta luokittelemaan apinarokon yleisvaaralliseksi taudiksi sen leviämisen estämiseksi.
Espanjassa ja Portugalissa on toukokuun alun jälkeen havaittu jo yli 40 epäiltyä ja vahvistettua tapausta. Kanadassa epäiltyjä tapauksia on löytynyt yli tusinan verran ja Yhdysvaltojen ensimmäinen tapaus vahvistettiin keskiviikkona.
Suomessa ei ole vielä vahvistettu yhtään apinarokkotapausta.