Palkansaajien reaaliansiot laskivat tammi-maaliskuussa 2,7 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Laskun taustalla on se, että kuluttajahinnat ovat nousseet nopeammin kuin ansiotaso.
Reaaliansiot eivät ole laskeneet yhtä paljon kertaakaan aikaisemmin 2000-luvulla. Vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä ne laskivat 1,0 prosenttia, samoin vuoden 2021 viimeisellä neljänneksellä.
Reaaliansioiden vuosilasku on ollut neljännesvuosittain vertailtuna suurempi viimeksi vuonna 1977.
Kokoaikaisten palkansaajien nimellisansiot puolestaan kohosivat ennakkotietojen mukaan alkuvuonna yksityisellä sektorilla 2,1 prosenttia, valtiolla 2,3 prosenttia ja kuntasektorilla 2,1 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
"Johtuu talouden tilapäisestä häiriötilasta"
Työn ja talouden tutkimus Laboren johtajan Mika Malirannan mukaan tieto reaalitulojen laskusta oli täysin odotettu. Hän korostaa, että se johtuu pelkästään poikkeuksellisesta talouden häiriötilasta, joka näkyy inflaatioluvuissa. Korkean inflaation arvellaan ainakin tällä hetkellä olevan vain väliaikainen hyppäys.
– Tutkimuslaitokset ovat odottaneet, että pahin tilanne on tässä vuoden aikana. Ja sen jälkeen pitäisi ruveta helpottamaan, Maliranta arvioi.
Hänen mukaansa reaaliansioiden tilapäistä laskua olennaisempaa on se, että ne ovat nousseet useampana vuonna peräkkäin.
– Yksittäinen muutos ylös tai alas, se on kuitenkin hyvinvoinnin ja elintason kannalta vähemmän tärkeää kuin se, että minkälaista se kehitys on ollut viime vuosina keskimäärin.
Maliranta uskoo, että reaaliansioiden tilapäinenkin lasku saattaa kuitenkin näkyä esimerkiksi työmarkkinaneuvotteluissa.
– Kyllähän se hankaloittaa jo valmiiksi hankalaa tilannetta. Toisaalta näissä pöydissä on kyllä minun ymmärtääkseni sangen hyvin tiedetty, että tällainen on tulossa.