Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo liiton saaneen runsaasti uusia jäseniä sen jälkeen, kun Metsäteollisuus päätti luopua työehtojen sopimisesta. Hänen mukaansa järjestäytymisaste mekaanisessa metsäteollisuudessa on noussut 15 prosenttiyksikköä.
Lehtonen puhui Teollisuusvaltuuston kevätkokouksessa maanantaina, koska puheenjohtaja Riku Aalto on sairastunut.
Lehtonen otti kantaa ajankohtaiskatsauksessa myös syksyn palkkaneuvotteluihin. Hänen mielestään on selvää, että palkankorotuspaineet ovat neuvotteluissa hintojen nousun vuoksi tuntuvat. Inflaatio saattaa nousta Suomessa tänä vuonna peräti viiteen prosenttiin tai jopa sen yli, hän sanoi.
– Sovittujen palkankorotusten yleinen linja on ollut suunnilleen kahden prosentin luokkaa. On päivän selvää, että palkansaajat ovat huolissaan ostovoimastaan. Kuluvan vuoden palkankorotusten osalta on syytä huomioida, että ne sovittiin ajassa, jolloin inflaatioennusteet olivat matalammalla tasolla.
Kritiikkiä sovittelulautakunnalle
Lehtonen huomautti työmarkkinatilanteen olevan poikkeuksellinen korkean inflaation ohella myös siksi, että kunta-ala asettaa tahtia palkankorotuksille.
– Jos sovittelulautakunnan palkankorotusmalli julkiselle sektorille toteutuu, edessä on palkankorotuskierre, jota Teollisuusliitto ei voi katkaista. Näin väistämättä käy, jos julkisen sektorin korotukset sidotaan teollisuuden pohjalukemiin tavalla, jossa julkinen sektori saa automaattisesti aina enemmän kuin yksityinen sektori.
Teollisuusliiton näkökulmasta kierre tarkoittaisi Lehtosen mukaan sitä, että palkankorotukset olisivat vuonna 2027 jo kymmenen prosentin luokkaa.
Lehtosen mukaan sovittelulautakuntaa on syytä kritisoida siitä, että se ei missään vaiheessa konsultoinut vientiliittoja ennen sovintoehdotuksen tekemistä.
– Näin olisi pitänyt tehdä, koska julkisen rahan käyttö kytkettiin niin voimakkaasti vientiliittojen tekemiin ratkaisuihin.
Hän korostaa, että julkisten alojen työntekijät ovat yhtä lailla palkkansa ansainneet kuin teollisuuden työntekijät. Teollisuusliitto kritisoi kuitenkin tapaa, jolla julkisen sektorin palkankorotuksista yritetään sopia, ja sovittelujärjestelmän roolia siinä.