Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Turussa tapahtuneessa kolarissa kuoli perjantai-iltana kaksi nuorta – toinen surmansa saaneista matkusti auton tavaratilassa

Myöhään perjantai-iltana Turussa sattui henkilöauton ja rekan välinen kolari, jossa kuoli kaksi nuorta, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.

Hätäkeskus sai ilmoituksen Aerotiellä sattuneesta onnettomuudesta hieman ennen kello yhtätoista illalla. Onnettomuudesta ilmoitti auton kyydissä ollut matkustaja.

Poliisi kertoo paikalla osallisten kertomana selvinneen, että henkilöautossa oli onnettomuuden sattuessa yhteensä kuusi nuorta. Yksi heistä oli matkustanut auton tavaratilassa.

Henkilöauto oli tullut Aerotietä pitkin lentoaseman suunnasta. Kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan, ja auton peräosa oli lähtenyt luisuun törmäten lopulta vastaan tulleen täysperävaunullisen yhdistelmäajoneuvon keulaan.

Törmäyksen seurauksena ajoneuvossa takapenkillä matkustanut vuonna 2005 syntynyt nuori nainen ja tavaratilassa matkustanut vuonna 2005 syntynyt nuori mies kuolivat.

Tutkinta jatkuu kuulusteluilla

Lounais-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Kristiina Kontio kertoo STT:lle, että osaa kolarin osallisista on alustavasti päästy puhuttamaan, mutta tapahtumien tarkka kulku ei ole vielä täysin selvillä.

– Kuva tarkentuu varmasti vielä kuulustelujen edetessä. Esimerkiksi sitä, mikä johti henkilöauton luisuun, selvitetään vielä esitutkinnassa.

Tutkinta jatkuu Kontion mukaan kuulusteluilla, teknisellä tutkinnalla sekä tarpeen tullen myös paikkatutkinnalla.

Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiaan.

Vuonna 2004 syntynyttä henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta.