Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Finanssivalvonta lätkäisi LähiTapiolalle seuraamusmaksun – laiminlyöntejä raportoinnissa

Finanssivalvonta (Fiva) on määrännyt LähiTapiolalle 125 000 euron seuraamusmaksun. Fivan mukaan yhtiö on tammikuun 2018 ja heinäkuun 2020 välisenä aikana laiminlyönyt kaupparaportoinnin järjestämistä koskevien säännösten noudattamista.

Fiva kertoo, että kaupparaportoinnilla on keskeinen merkitys markkinoiden väärinkäytön valvonnassa ja arvopaperimarkkinoita kohtaan tunnetun luottamuksen turvaamisessa.

LähiTapiola Varainhoidon käyttämät menetelmät ja järjestelyt eivät ole olleet Fivan mielestä riittäviä raportoinnin virheiden ja puutteiden havaitsemiseksi ja ilmoittamatta jääneiden liiketoimien tunnistamiseksi.

Yhtiö ei ole Fivan mukaan myöskään täsmäyttänyt kaupankäyntitietojaan raportoimiensa tietojen kanssa niiden täydellisyyden ja täsmällisyyden varmistamiseksi.

Seuraamusmaksun määrä perustuu kokonaisarviointiin, jossa on otettu huomioon erityisesti laiminlyönnin laatu, laajuus sekä sen pitkä kestoaika.

Fivan päätös ei ole lainvoimainen, vaan yhtiöllä on oikeus valittaa päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen.