Yksi kuollut, useita loukkaantunut auton ajettua väkijoukkoon Berliinissä – Kuljettaja on pidätetty, epäselvää oliko teko tahallinen

Saksassa ainakin yksi ihminen on kuollut ja useita loukkaantunut auton ajettua väkijoukkoon pääkaupungissa Berliinissä, kertovat uutistoimistot AFP ja TT.

Kahdeksan ihmistä on viety sairaalaan, ja heistä viiden vammat ovat hengenvaarallisia, kertovat pelastusviranomaiset.

Poliisin mukaan autoa kuljettanut 29-vuotias mies on pidätetty, ja häntä kuulustellaan. On epäselvää, ajoiko kuljettaja väkijoukkoon tahallaan vai vahingossa.

Tapahtumapaikka sijaitsee ostoskadulla Charlottenburgin alueella Berliinin keskustan länsiosassa. Paikallisten tiedotusvälineiden tietojen mukaan auto ajoi jalkakäytävälle ja törmäsi ohikulkijoihin palaten takaisin kadulle. Tämän jälkeen auto ajoi vauhdilla päin jonkin matkan päässä olevan kaupan näyteikkunaa.

Tapahtuma sattui puoli kahdentoista aikaan aamupäivällä Suomen aikaa. Jalkakäytävälle ajanut auto oli Berliinin rekisterikilvillä varustettu hopeanvärinen Renault Clio-henkilöauto.

Pelastusviranomaisten mukaan paikalle lähetettiin noin 130 pelastustyöntekijää.

"Kaikki tapahtui niin nopeasti"

Paikalla ollut silminnäkijä Frank Vittchen kertoi uutistoimisto AFP:lle istuneensa läheisen suihkulähteen äärellä, kun kuuli suuren kolahduksen ja näki ihmisen lentävän ilman halki.

Hänen mukaansa auto ajoi "kovaa vauhtia jalkakäytävälle eikä jarruttanut".

– Kaikki tapahtui niin nopeasti, Vittchen kuvaili.

Saksassa useita vastaavia tapauksia

Tapahtumapaikka sijaitsee lähellä Breitscheidplatzin aukiota, jossa vuonna 2016 tehdyssä iskussa kaksitoista ihmistä kuoli ja 70 loukkaantui kuorma-auton ajettua joulumarkkinoille.

Saksassa on nähty useita vastaavia tapauksia vuoden 2016 iskun jälkeen. Useimmissa tapauksissa tekijöillä on todettu olleen psyykkisiä ongelmia.

Viimeksi joulukuussa 2020 saksalaismies ajoi autollaan kävelykadun läpi maan lounaisosassa sijaitsevassa Trierin kaupungissa tappaen neljä aikuista ja yhden vauvan.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut