Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eduskunnassa selvitetään porttikiellon antamista kansanedustajaa salakuvanneelle pienpuoluepomolle – "Pitää jotenkin ilmaista, ettei tällainen nyt vain sovi", puhemies Vanhanen kertoo Ylelle

Valta kuuluu kansalle -puolueen (VKK) varapuheenjohtajaa Jarno Vähäkainua voi pian odottaa porttikielto eduskuntaan. Syynä tähän on Vähäkainun maanantai-iltana viestipalvelu Twitterissä julkaisema, vihreiden kansanedustaja Iiris Suomelasta salaa eduskunnan kahvilassa otettu valokuva, jonka Vähäkainu jakoi epäasialla saatetekstillä.

– Kyllä, aikamoista seksuaalista häirintää koin viimeksi, kun kävin eduskunnan kahvilassa, tviitissä lukee.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) kertoi torstaina Ylen aamussa olevansa omasta puolestaan valmis antamaan Vähäkainulle porttikiellon eduskuntaan.

– Jos suinkin säännökset antavat myöten, olen valmis antamaan porttikiellon tällaisesta menettelystä.

Vanhanen kertoi aiemmin tiistaina Iltalehdelle, että asiaa ryhdyttiin selvittämään eduskunnassa heti tiistaiaamuna, kun kuvan julkaisemisesta ilmoitettiin. Vanhanen itse pyysi tuolloin selvittämään, onko porttikieltoa mahdollista antaa.

Vanhasen mukaan tietyillä puolueiden aktiiveilla, kuten esimerkiksi puoluesihteereillä, on erioikeus liikkua eduskunnassa ilman saattajaa, toisin kuin tavallisella kansalaisella. Mikäli Vähäkainulla tällainen vapaus on, Vanhanen toivoo että se otettaisiin pois joko määräaikaisesti tai pysyvästi.

– Pitää jotenkin ilmaista, ettei tällainen nyt vain sovi. Ei millään työpaikalla. Edustajat tekevät pitkää päivää, ja heillä on oikeus rauhaan kahvilassa ja ruokalassa, Vanhanen jyrähti.

Eduskunnan tieto- ja viestintäjohtaja Rainer Hindsberg kertoi tiistaina STT:lle, että asiaa on selvitetty ja mahdollisista jatkotoimista päätetään "lähipäivinä". Hindsbergin mukaan eduskunnassa suhtaudutaan hyvin vakavasti mahdolliseen salakuvaukseen.

Myös Valta kuuluu kansalle -puolueen puheenjohtaja ja eduskuntaryhmän ainoa edustaja Ano Turtiainen kommentoi STT:lle tapausta.

– Sehän on jäätävä kuva, hyvänen aika! Tässä asemassa joutuu kaikenlaisiin kuviin. On ihan turha ulista siitä, jos joku levittää jotain kuvaa. Sehän on vaan hyväksi: tulet tunnetummaksi ja ihmiset tietää, että olet olemassa, Turtiainen kommentoi.

Sitä Turtiainen ei arvioinut, miksi kuva on otettu ja jaettu sosiaalisessa mediassa.

Vähäkainun somejulkaisut ovat kuohauttaneet aiemminkin. Syyskussa 2020 hän julkaisi Twitterissä ja Facebookissa kuvia sioistaan, joita hän kutsui suomalaisten, tummaihoisten poliitikkojen nimillä. Julkaisuissaan hän kutsui samoja sikoja "savea tonkiviksi" ja "töpselinokiksi".

Vähäkainu jätti tviittiensä seurauksena silloisen paikkansa perussuomalaisten puoluevaltuustossa.