Ulkorajaliikenteen koronarajoitukset päättyivät tänään

Koronapandemiaan liittyvät maahantulon rajoitukset Suomen ulkorajoilla ovat päättyneet tänään puoliltaöin.

Tästedes Suomeen saapuvilta matkustajilta ei enää edellytetä rokotus- tai koronatestitodistuksia eikä rajanylityspaikoilla tehdä koronatestejä.

Rajoituksista luovuttiin, koska terveysviranomaiset ovat arvioineet, ettei niille enää ole terveydellisiä perusteita.

Suomalaisten matkustajien tulee kuitenkin huomioida Venäjän rajaliikenteen voimassa olevat koronarajoitukset, joiden valvonnasta vastaavat Venäjän viranomaiset.

Kaakkois-Suomen rajavartioston Vaalimaan, Nuijamaan ja Imatran rajanylityspaikat ovat tästä päivästä lähtien auki ympäri vuorokauden.

Aiemmin tällä viikolla Rajavartiolaitos arvioi, että rajoitusten poistuminen lisää liikennettä itärajalla.

Ulkorajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja Schengen-alueeseen kuulumattomien maiden välistä liikennettä.

Suomen ulko- ja sisärajaliikenteen rajoittamisella on pyritty hidastamaan koronapandemian leviämistä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut