Kestotilauksia koetilauksina markkinoinut ja myynyt Ruokaboksi Finland Oy on saanut muistutuksen kuluttaja-asiamies Katri Väänäseltä. Asiasta tiedottaa Kilpailu- ja kuluttajavirasto.
Viraston mukaan yritys on markkinoinut ruokaa kotiin toimittavaa Ruokaboksi-palvelua nettisivuillaan, sosiaalisessa mediassa sekä puhelimitse. Markkinoinnissa käytettiin ilmaisuja "kokeiluboksi" ja "testiasiakkuus", joiden perusteella kuluttaja on saattanut luulla olevansa tilaamassa kokeilu- tai kertatilausta. Todellisuudessa kaupattavana olikin kestotilaus. Kuluttajansuojalain mukaan tilauksen kesto on olennainen tieto, joka on kerrottava asiakkaille selkeästi.
– Erilaiset kuluttajien arkea helpottavat palvelut ovat erittäin tervetulleita. Näiden uusienkin palvelumallien myynnissä ja markkinoinnissa on kuitenkin muistettava ottaa huomioon kuluttajansuojalain velvoitteet, Väänänen sanoo.
Ruokaboksi Finland sitoutui muuttamaan palvelunsa markkinointia kuluttaja-asiamiehen vaatimusten mukaisesti. Jatkossa yritys ei käytä samoja ilmaisuja myydessään kestotilauksia.
Väänänen edellytti myös muutosta palvelun sivustolla olleeseen arvontalomakkeeseen, jossa arvontaan osallistumisen ja sopimuksen tekemisen Ruokaboksi-palvelusta saattoi sekoittaa keskenään. Jatkossa arvonnat ja sopimuksen tekeminen täytyy erottaa selkeästi toisistaan.
Moitteita sai myös Ruokaboksi-palvelun etämyynnin ennakkotietojen antaminen. Jatkossa yritys on sitoutunut antamaan kaikki kuluttajansuojalain mukaiset ennakkotiedot, kuten sopimuksen kesto ja peruuttamisoikeus.