Turkki aloittaa jälleen kaasunetsintäoperaation Välimerellä – "En muista näin vaikeasti ennakoitavaa aikaa"

Turkki aikoo ensi kuun alkupuolella aloittaa jälleen kaasunetsintäoperaation Välimerellä, kertoo maan energiaministeriö.

– Turkkilainen porausalus Adbulhamid Han lähtee Mersinistä tehtävälle Välimerellä 9. elokuuta, ministeriön lausunnossa sanotaan.

Lausunnossa ei kerrota, missä päin Välimerta porausalus tulee toimimaan. Aiemmin korkea-arvoinen virkamies kertoi, että etsintä jatkuisi lähellä Kyprosta.

Energia- ja luonnonvaraministeri Fatih Dönmez sanoi turkkilaisen uutistoimisto Anadolun mukaan televisiolähetyksessä, että geopoliittiset riskit vaikuttavat nopeasti strategisten valmisteiden kuten öljyn ja kaasun hintoihin. Energianhinnat ovat nousseet ympäri maailmaa sen jälkeen, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainassa.

– Olen ollut energia-alalla 25–30 vuotta. En muista näin vaikeasti ennakoitavaa aikaa. Ei ole varmaa, mitä tapahtuu huomenna, ensi viikolla tai ensi kuussa.

Ministeri varoitti myös tulevasta talvesta, jolloin kaasua käytetään enemmän.

Aiemmin EU uhkasi pakotteilla

Kaksi vuotta sitten Euroopan unioni oli asettaa Turkille pakotteita sen kaasunetsintätoimista kiistellyillä itäisen Välimeren alueilla. Useita maita on kiinnostanut merialueen luonnonvarat.

Turkki on kyseenalaistanut sen aluevesien rajat EU:hun kuuluvien Kreikan ja Kyproksen kanssa. Lähes kaikki Turkin ja Kreikan välissä sijaitsevan Egeanmeren saaret kuuluvat Kreikalle vuonna 1923 solmitun Lausannen sopimuksen mukaisesti.

Kuviota on monimutkaistanut se, että Kypros on ollut jakautunut 1970-luvulta, kun turkkilaisjoukot miehittivät alueen. Saaren pohjoisosa on julistautunut itsenäiseksi, mutta sen on tunnustanut ainoastaan Turkki. Kyproksen eteläosa on kreikankielinen, ja sillä on vahvat suhteet Kreikkaan.

Turkki ja Kreikka ovat myös Nato-liittolaisia.

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut