Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiina järjesti sotaharjoituksia Taiwanin vastaisella rannikolla – todennäköisesti pelotteluna Yhdysvalloille

Kiina ilmoitti lauantaina järjestäneensä Taiwanin vastaisella rannikollaan sotaharjoituksia, uutisoi AP.

Kommunistipuolueen hallitseman maan asevoimat suoritti "elävän tulen harjoituksia" lähellä Pingtan-saaria Fujianin maakunnan edustalla aamukahdeksasta iltayhdeksään, kertoi kiinalainen uutistoimisto Xinhua. Kiinan meriturvallisuusvirasto varoitti aluksia välttämään aluetta.

AP:n mukaan "elävän tulen harjoitukset" sisältävät yleensä tykistöä. Ilmoitus ei antanut viitteitä siitä, oliko mukana ohjuksia, hävittäjiä tai muita aseita.

Kiina on varoittanut Yhdysvaltoja vastaavansa sotilaallisesti, jos Yhdysvaltain edustajanhuoneen puhemies Nancy Pelosi vierailee Taiwanissa. AP:n tulkinnan mukaan sotaharjoitukset ovat Kiinalta yritys saada Pelosi luopumaan suunnitelmistaan vierailla itsehallinnollisella saarella, jota Kiina pitää omana alueenaan ja on pitkään vannonut liittävänsä sen itseensä, tarvittaessa väkivaltaisesti.

Pelosi ei ole itse vahvistanut, aikooko hän matkustaa Taiwaniin. Matkan toteutuessa hän olisi korkein vieraileva amerikkalainen virkamies 25 vuoteen.

Kiinan presidentti Xi Jinping varoitti Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenia torstaisessa videopuhelussa "ulkopuolisten sekaantumisesta" Kiinan asioihin saarensa kanssa.

Kiina näkee Pelosin vierailun rohkaisuna Taiwanille julistautua virallisesti itsenäiseksi. Vastauksena tähän Kiina on ilmoittanut julistavansa Taiwanille sodan.

Molemmat Kiina ja Taiwan katsovat olevansa yksi maa, mutta ovat eri mieltä siitä, kumpi on oikeutettu maan johtajuuteen. Maat erosivat vuonna 1949 sisällissodassa, joka päättyi kommunistien voittoon manner-Kiinassa.