Kahden Turkissa lauantaina sattuneen tuhoisan auto-onnettomuuden uhrien määrä on noussut ainakin 34:ään, kertoi maan media sunnuntaina. Loukkaantuneita on kymmeniä.
Ensimmäisessä onnettomuudessa 15 ihmistä kuoli ja yli 30 loukkaantui moottoritiellä Kaakkois-Turkissa, Gaziantepin maakunnassa. Bussi törmäsi ambulanssiin, paloautoon ja toimittajia kuljettaneeseen autoon, jotka olivat liikenteessä aiemmin sattuneen pienemmän kolarin vuoksi.
Muutamaa tuntia myöhemmin ainakin 19 ihmistä kuoli ja liki 30 loukkaantui, kun kuorma-auto syöksyi jalankulkijoiden päälle. Alustavien tietojen mukaan rekan jarrut pettivät. Onnettomuus tapahtui niin ikään kaakkois-Turkissa Derikissä Mardinin maakunnassa.
Myös Mardinin onnettomuuspaikalla oli jo pelastushenkilöstöä, joka oli saapunut paikalle auttamaan aikaisemmin tapahtuneen kolmen ajoneuvon kolarin uhreja.
Oikeusministeri Bekir Bozdagin mukaan kummastakin turmasta on aloitettu tutkinta.
- - - - -
Juttua korjattu klo 18.05: Gaziantepin onnettomuus tapahtui ennen Mardinin onnettomuutta, toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin uutistoimisto AFP:n virheen vuoksi. Lisäksi korjattu Mardinin maakunnan nimen virheellinen taivutusmuoto sekä tarkennettu otsikkoa. Uhrien määrä on kasvanut, mutta oli yli 30:n jo eilen.