Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Venäjällä toistakymmentä ihmistä kuoli minibussin ja rekkojen kolarissa

Venäjällä 16 ihmistä on kuollut tuhoisassa minibussin ja kahden rekan välisessä kolarissa maan eteläosassa Uljanovskin alueella, kertovat venäläiset uutistoimistot. Uhrimäärä on kasvanut yhdellä aiemmin kerrotusta.

Silminnäkijöiden mukaan onnettomuus tapahtui, kun rekka suistui tieltä ja osui vastaantulevaan minibussiin. Samalla hetkellä minibussin perään osui toinen rekka. Paikallistelevision lähetyksen perusteella minibussi tuhoutui onnettomuudessa käytännössä kokonaan.

Aluksi levinneiden mediatietojen mukaan kaikki uhrit olisivat olleet Kazakstanin kansalaisia, mutta myöhemmin pelastusviranomaiset kertoivat, että uhreina olikin 14 Kirgisian kansalaista ja kaksi venäläistä. Onnettomuuden jäljiltä vietiin sairaalaan kaksi miestä ja yksi nainen, joiden tilaa kuvattiin vakavaksi, kertoi Uljanovskin aluekuvernööri Telegramissa.

Kirgisian ulkoministeriö on vahvistanut 14 kansalaisensa kuoleman onnettomuudessa.

Kuolettavat bussionnettomuudet ovat melko yleisiä Venäjällä, jossa liikenneturvallisuuden sääntöjä laiminlyödään rutiininomaisesti. Vuoden 2019 joulukuussa Siperian Zabaikalskin taajamassa 19 ihmistä kuoli ja 21 loukkaantui, kun noin 40 matkustajan bussi syöksyi tieltä jäiseen jokeen.

- - - - -

Juttua korjattu klo 21.19. Venäläisviranomaisten mukaan lähes kaikki kuolonuhrit olivatkin kirgisialaisia, eivät kazakstanilaisia, kuten aiemmin kerrottiin.