Lapin poliisi ilmoittaa ottaneensa eilen torstaina kiinni elokuun alussa Rovaniemellä katalysaattori- ja polttoainevarkauksiin liittyvät henkilöt kiinni.
Myöhemmin samana päivänä Lounais-Suomen poliisi tiedotti poliisin ja yritysten uudesta yhteistyömallista valtakunnallisesti tekomäärältään kasvussa olevien katalysaattorivarkauksien torjumiseksi.
Kyseisessä mallissa katalysaattorin myyjältä vaaditaan todistus laitteen alkuperästä. Todistus voi olla esimerkiksi auton romutustodistus tai kuitti katalysaattorin vaihtotyöstä.
– Tämä on merkittävä avaus sille, että tämä kasvava ilmiö katalysaattorivarkauksien kohdalla saadaan katkaistua. Samalla tavalla kuin aiemmin on ajonestolaitteilla saatu ajoneuvovarkaudet merkittävästi vähenemään, Lapin poliisilaitoksen rikosylikomisario Pälvi Suokas kertoo tiedotteella.
Lapin poliisi toivoo alueen romualan toimijoita kiinnittämään asiaan erityistä huomiota ja ottamaan uuden toimintamallin käytännökseen omassa toiminnassaan.
Poliisi on myös aikaisemmin neuvonut autonomistajia varjelemaan katalysaattoreitaan varkailta neljällä keinolla. Ne löytyvät tämän jutun tietolaatikosta.